3E-liike kasvaa ja vahvistuu

3E-liike kasvaa ja vahvistuu
3E, EXIT EU EURO on ainoa mahdollisuutemme

10.9.11

Eu ja euro kaatuu. Kreikka jo konkurssissa. Tuetaanko euro hengiltä?

EU kaatuu ja hajoaa, euro romahtaa, Kreikka on jo periaatteessa konkursissa.

Euron pelastamiseksi tarkoitetut hätätoimet koituvat eittämättä euron kohtaloksi. Kaikki tähän astiset kriisitoimet euron pelastamiseksi ovat täysin epäonnistuneet ratkaisemaan EU:n rupusakkimaiden toistuvia velkakriisejä tai edes estämään kriisin leviämistä kaikkialle EU:n maihin, jopa Suomeen. EU:n rahaliiton kehittäminen mukamas vain Kreikan kriisin varjolla Euroopan Liittovaltion suuntaan ei enää pelasta euroa, vaan tappaa sen. Mitkään hätätoimet tai avustukset, lainat yms. eivät enää pelasta euroa eikä edes  EU:ta saatikka sitten edes EU:n luuserimaata Kreikkaa. Eikä näin ole edes tarkoituskaan tapahtua Saksan, Ranskan ja Englannin ovelalla yhteistoiminnalla, vaan tarkoitus on ajaa koko Eurooppa ja EU Liittovaltion suuntaan, siis Hitlerin utopia Kolmannesta Valtakunnasta on par´aikaa toteutumassa. Me lahjoitimme sittenkin typeryydessämme itsenäisyytemme Euroopan johtaville valtioille. 

Runsaan vuoden kuluessa euron kriisin taltuttamiseen on eri tavoin käytetty tai varattu satoja miljardeja euroja, (Suomen osalta jo 440 miljoonaa euroa), joilla ei ole kuitenkaan saavutettu toivottuja tuloksia. Kriisi on päin vastoin pahentunut ja laajentunut merkittävästi. Todella pahoja kriisimaita Kreikan lisäksi ovat: Portugali, Espanja, yhä vieläkin Irlanti ja nyt myös Italia. Rahoitusmarkkinoiden luottamus etenkin noihin Välimeren euromaihin ei ole palautunut, vaan se on entisestäänkin heikentynyt. 

EU:n rupusakkivaltiot imemässä EU:ta kuiviin. Kuoleman kellot ovat jo alkaneet soida Eu:lle ja eurolle.


Euro ei kestä tätä kosmeettista tekohengitystä loputtomiin. Väärä taudinmäärittely ja näin ollen myös väärä lääkitys johtavat tätä menoa ennen pitkää potilaan eli euron menehtymiseen. 

Suunnitteilla oleva ”Tulonsiirtounioni ”... kuten EU tätä nykyä jo oikeastaan onkin, on vain askeleen päässä Liitovaltiosta
 
Velkakriisin ratkomiseksi tarkoitetut hätätoimet muuttuvat sitä vaarallisemmiksi mitä päättäväisemmin euroaluetta aletaan kriisin varjolla hivuttaa Euroopan Liittovaltion suuntaan. Rahaliiton muuttaminen Liittovaltioksi ei ole euron viimeinen toivo, vaan viimeinen niitti vielä itsenäisten tai itsenäisiksi luulevien Euroopan suht´koht varakkaitten valtioitten arkkuun, joihin Suomikin vielä toistaiseksi lukeutuu.
Liittovaltiokehitys valkenee EU:n vauraimmille valtioille sillä hetkellä, kun ministerit ja kansanedustajat näissä maissa tajuavat, mitä  tuo "Tulonsiirtounioni" todellisuudessa tarkoittaa. 

Suomen lasku olisi tässä tulonsiirtounionissa yli kymmenen miljardia vuodessa. Verotuloihin perustuva tulonsiirtomalli rasittaisi rikkaita korkean veroasteen maita ja hyödyttäisi köyhimpiä ja matalan veroasteen maita. Suomi kuuluisi ilman muuta maksajamaihin. Laskelmien suuntaa-antava tulonsiirtomalli sälyttäisi Suomelle yli kymmenen miljardin euron maksuvelvoitteet. Eikä kyse ole kertamaksuista, vaan Suomen pitäisi pulittaa tämä siirtosumma joka vuosi. 

Minun mielestäni ainoa keino, mitä on enää jäljellä tehtävissä on, että kukin EU-maa  palaa omalla vastuulla olevaan omaan taloudenpitoonsa – siitäkin huolimatta, että osa kriisimaista joutuisi toteuttamaan tuntuvia velkasaneerauksia, ja osa jäsenmaista taas ja jälleen kerran joutuisi pääomittamaan omia pankkejaan. Tämä olisi se karvas kalkki, jonka etenkin Saksa, Ranska ja Englanti joutuisivat nielemään.

Pohjoisen tiukka ja kapea ja etelän höllä ja lavea moraalikuilu estää velkaliiton.
 
Harva europäättäjä on vielä avoimesti ilmoittanut ajavansa nykyisen rahaliiton tai koko unionin muuttamista Liittovaltioksi. Nyt jo rikotaan EU:ssa sopimuksia, sillä euromaiden yhteisvastuulliset velkakirjat olisivat unionin Lissabonin  ja Maastrichtin sopimusten vastaisia, ellei unioni ensin muutu Liittovaltioksi. Siis, jotta sopimuksia ei rikottaisi on EU:n muututtava Liittovaltioksi. Tajuatteko tätä yhtälöä?

Mutta Liitovaltio ajatus on täysin utopiaa, sillä jo pelkästään euromaiden vertailu hallinnon tehokkuutta, lainkuuliaisuutta ja korruptoituneisuutta kuvaavien mittareiden avulla kertoo sen, miksi Euroopan Liittovaltio-ajatus ei voi toimia kuin korkeintaan paperilla. YK:n "moraalimittareita" lainatakseni  Suomen kaltaisten pohjoisten maksajamaiden ja eteläisten kriisimaiden välillä ammottaa aivan liian suuri moraalikuilu, jotta esim. Suomi voisi edes ajatella ryhtyvänsä minkäänlaiseen yhteisvastuulliseen velkaliittoon noiden rupusakkimaiden kanssa. Me emme yksinkertaisesti luota piirun vertaa Kreikkaan, Portugaliin, Espanjaan, Italiaan ... tai edes Irlantiin, Saksaan, Ranskaan, jne jne ... hmmm ... ehkä voisimme korkeintaan luottaa Ruotsiin, mutta siihen se sitten loppuukin.

Koska Suomi on ollut valmis laittamaan kapuloita EU:n rattaisiin, sen pitäisi myös varautua koko eurojärjestelmän hajoamiseen aivan lähiaikoina. Euro vetää jo viimeisiään. Suomellakaan ei mene enää hyvin. Suomessa pitää nyt miettiä, miten maa selviäisi uudessa ympäristössä. Levottomuus rahamarkkinoilla on pysynyt suurena, kun Kreikalle laaditun toisen pelastuspaketin kohtalo on käynyt Suomen käynnistämän vakuuskeskustelun takia epävarmaksi. Lisäksi Kreikan ja Italian säästötoimien uskottavuus on todettu kaikkialla yksimielisesti vähintäänkin kyseenalaiseksi. 

Eli, joko menemme mukaan Euroopan Liittovaltioon tai eroamme EU:sta. Muita vaihtoehtoja meillä ei ole.

Kreikalle työnnettävä raha ei tule säästämään Eurooppaa enää miltään lamalta, koska sillä on niin suuri velka, ja maan talous on ihan kuralla. Turbulenssi käynnistyy Kreikasta ja lopullisen kuoliniskun EU:lle ja eurolle antaa Italia. Kreikalla ei ole enää jäljellä muu  kuin Argentiinan malli: kun kaikki mikä on ollut saatavissa EU:sta on lypsetty ja tuhlattu, niin sen jälkeen mitätöidään lainat, eli maa ajautuu velkasaneeraukseen ja jopa konkurssiin, jota minä ainakin vahvasti pidän todennäköisenä. Kuinkahan sitten käy Urpilaisen vakuusneuvottelujen kanssa? Urpilaisen uhosta tulikin melko varmasti tuho Suomen itsenäisyyden rippeille. Se mikä minua masentaa eniten on Suomen politiikkojen taso. Kuka meidät pelastaa Suomen poliittiselta lössähtäneeltä sakilta?  Suomi on täysin tuuliajolla, sillä meillä ei ole älykkäitä poliittisia johtajia. Jos Suomen poliittiset päättäjät saisivat pienoisen järjen häivähdyksen ja päättäisivät yksimielisesti irroittaa Suomi heti EU:sta, niin Kreikan konkurssissa suomalaiset pääsisivät koko EU-sotkusta eroon 440 miljoonalla, eli me menetettäisiin ainoastaan jo tuon maksamamme summan, mutta jos jatkamme tätä farssia, niin summa on aivan pian 880 miljoonaan euroa.

Kreikka on vain tekosyy, ja eurokriisi on suurenneltu, sillä alunperin tarkoitus on ajaa EU Liittovaltioksi. Eikä tämä ole mikään vitsi tai pelkkä oletus. Kreikan talous on vain vajaa 3% EU taloudesta ja aikaisemmat apupaketit on menneet huitsin nevadaan, mutta Italia ja Espanja tarvitsee rahallista apua enemmän kuin rahaa kului kahteen viimeiseen maailmansotaan yhteensä. Tajuatteko te tätä? Surkuhupaisaa on, että Suomen poliittinen eliitti ei vieläkään ymmärrä tätä, mutta onneksi tavallinen kaduntallaaja näkee asioitten oikean laidan ja ymmärtää, että nyt on korkea aika irrottautua EU:sta ... huomenna voi olla jo myöhäistä, sillä Liittovaltiosta ei sitten enää irrottaudutakaan muutoin kuin aseilla.


Koko Eurooppa nukkuu suloista Ruususen unta sillä aikaa, kun eurooppalaiset isoimmat pankit ovat siirtämässä varojaan Yhdysvaltoihin. Jonkinlainen joukkopako on jo alkanut, eikä Euroopan keskuspankilla ole muuta vaihtoehtoa kuin kaivaa syvemmältä taskunpohjalta, tai antaa koko systeemin kaatua ... kuten se pian tekeekin.

Rajulla ja rohkealla politiikan muutoksella voitaisiin Suomessa vielä estää lisätappiot. Nyt on ryhdyttävä tositoimiin - eikä käytettävä viikkoja joihinkin vakuuksiin ym. poliittiseen pelleilyyn.

Mutta silti on Suomessa aloitettava säästötoimet. Valtion virkamieskuntaa on kevennettävä tällä kertaa todella rajulla otteella. Viimeisen 20 vuoden aikana leikkauksia on tehty suorittavassa portaassa sekä puolustusvoimissa. Eikö nyt olisi aika laittaa byrokratian portaat uusiksi?  Mikään ei tunnu riittävän, kun poliitikot tekevät työllistävästä yrittämisestä todella vaikeaa. Kreikka ja jopa Suomi ovat loistavia esimerkkejä siitä, miten tehoton virkamieshallinto jarruttaa kaikkea edistystä ja säästötoimia. Jos poliitikot eivät ota kunnon otetta valtion virkamiehistä ja karsi näistä vähintään 80 %:ia pois, niin valtion talouden tehostaminen on liki mahdotonta, koska nimenomaan juuri valtion virkamiehet vastustavat kaikkea työtä ja omien etujensa leikkaamista viimeiseen asti.

Kreikan konkurssia viivyttää enää päättäjien kädenvääntö tappioiden maksajasta. Saksa, Ranska ja Englanti joilla on suurimmat saatavat, eivät haluaisi pääomittaa omia pankkejaan ja sitä kautta lisätä omien kansalaistensa veroja, joten nyt pyritään uuvutustaktiikalla saamaan mukaan nämä eurohurmasta ja narsismista kärsivät poliitikot lupaamaan maansa kansalaiset maksajiksi ... ja meillähän näitä narsistipoliitikkoja edelleen riittää.

En tiedä kuinka monta kertaa täällä täytyy teille toistaa ja vääntää rautalangasta se tosiasia, että alunperinkään ei ollut kyse Kreikan tukemisesta vaan pankkituesta Saksalle, Ranskalle ja Britannialle.  Miksi niin monet menevät tuohon politiikkojen täysin tarkoitukselliseen harhauttamiseen mukamas joidenkin euromaiden tukemisesta, kun kyse ei ole alunalkaenkaan ollut siitä, vaan näiden maitten rikkaitten pankkien tukemisesta.

Sijoittajien silmissä Kreikka on ollut jo kuukausia konkurssissa,
mutta sitä eivät eurohurmaiset poliitikot ole myöntäneet. Saksa on halunnut pitkittää tätä showta turvatakseen omien pankiensa saatavia muiden EU-maiden veronmaksajien rahoilla.

Yleisesti arvellaan, että Suomi tulisi häviämään Kreikka-sotkussa n. reilut 440 miljoonaa euroa, mutta ei pidä unohtaa, että EKP on ostanut myös Espanjan ja Italian velkakirjoja ja myös Suomen laskuun. Suomen Pankista on virrannut siis EKP:lle riihikuivaa rahaa jopa 1000 miljoonan euron  päivävauhtia, näistä rahoista ei julkisuudessa puhuta lainkaan. Täysin salassapidetty tosiasia. Italian velkakin on jo 1900 miljardia euroa ja on todennäköistä, ettei Italiakaan tule selviämään veloistaan, joten tappiota on tulossa mahdollisesti sieltäkin Suomelle ... ja sillä kertaa rutkasti. Tämä tukipakettihulluus velkaannuttaa siis tulevaisuudessa pitkäänkin vielä taloudeltaan suht´ terveitä euromaita kuten Suomea tavalla, joka ei tiedä todellakaan hyvää maamme kansalaisille. 


Eu ja euro käymässä jo kuolinkamppailua. Mikään ei enää pelasta niitä. Eu ja euro kaatumassa.

Suomessa on nyt tehtävä pikainen ja ainoa järkevä päätös, että lainahanat laitetaan nyt lopullisesti kiinni ja katsotaan paljonko joudumme loppujen lopuksi kärsimään taitamattomien ja typerien  poliitikkojen euroseikkailusta.

Mielestäni Suomessa tulisi saattaa edesvastuuseen ne poliitikot, jotka ovat vastoin enemmistön kantaa aiheuttaneet Suomelle mittavaa taloudellista vahinkoa ja jotka olivat toiminnallaan viemässä meitä kovaa vauhtia Euroopan Liittovaltion suuntaan ja sitä kautta Saksan ja ilmeisesti myös Ranskan alusmaaksi ilman minkäänlaista itsemääräämisoikeutta. 




Uuden Maailman Liiton (NWO eli New World Order) kätyrit eivät edes jaksa valehdella enää.

 

EU-diktatuuri ei enää salaa olemassaoloaan ja tarkoituksiaan. Sen rakentajat ovat tulleet ulos kaapista eivätkä enää häpeä maanpetoksellisia puuhiaan. Suomen itsenäisyyden rippeet ovat  aivan pian kuopattu omien poliittisten lierojen käden kautta. Meidät on petetty. Joudumme orjan asemaan omassa maassamme. On tapahtunut maanpetos, rikoksista katalin. Koko Suomen poliittinen johto on ollut viimeiset 15 vuotta tietoisesti mukana tässä katalassa juonessa.

Tämä Uusi Maailman Järjestys on ennustettu Raamatussa Johanneksen ilmestyskirjassa, ja tästä alkaa n.s. ”antikristuksen aika”. Lue myös profetialinen enneuneni ”Goan uni I”  Jouko Pihon sivulta ”profetioita 2”, jossa ennustetaan juuri tätä samaa. 

Onko enää mitään tehtävissä? ON. 

Hallitus kaadettava ja eduskunta hajoitettava ja uudet eduskuntavaalit järjestettävä välittömästi !

Lauantaina 10.9.-11 tuli tällainen uutinen: Saksa on valmistautunut Kreikan kaatumiseen  jo ainakin vuoden. Nyt asia on viimeinkin tullut julkisuuteeni, minkä tavalliset kaduntallaajat ovat tienneet jo aikoja sitten.

Jyrki Katainen (lukion lyhyen matematiikan arvosanalla 6) ja kansakoulunopettaja Urpilainen olivat sitä mieltä, että Suomi tekisi hyvää bisnestä tukemalla Kreikkaa lisälainoilla. Mistä lähtien tappion tekeminen on hyvää bisnestä, Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen? Itse lukion päästötodistuksen lyhyen matematiikan arvosanalla 8 pidän itseäni todella huonona matemaatikkona, mutta silti opin ymmärtämään lähes 30 v. kestäneen liikemiesurani aikana, että mikään liikeyritys ei voi tehdä tappiollista tilinpäätöstä kovin kauan, sillä silloin se on hyvin pian entinen liikeyritys.

Oletettavaa on, että Urpilainen ja Katainen ottavat sairaslomaa, joka ei tietenkään saa estää kuulusteluja, jotka KRP:n ja Supon on ainakin näille kahdelle tehtävä perusteellisesti! Sillä välin pitää muodostaa yhdessä päivässä virkamieshallitus, ja uudet eduskuntavaalit on tietenkin järjestettävä välittömästi!

PerusSuomalaisten ja etenkin Soinin tulisi haudata presidentinhaaveet romukoppaan, sillä presidenttinä ovat hänen kätensä sidotut. Presidentin virka on "pakastevirka" ilman minkäänlaisia poliittisia vaikutusmahdollisuuksia, mutta pääministerinä hän voisi pystyäkin luotsaamaan Suomen irti EU:sta ja eurosta. 

Joten, mitä nopeammin irtaannumme EU:sta sitä paremmin takaamme sen, että pystymme säilyttämään itsenäisyytemme ja sitä vähemmän me velkaannumme. Aika on nyt todellakin valttia.

2 kommenttia:

  1. Anne Lindell olen täysin samaa mieltä ja nostan hattua että joku sentään osaaa tehä oikeita uutisia.

    VastaaPoista
  2. Hmm ... nyt alkavat vissiin päättäjätkin herätä, kun ollaan jo ajauduttu miltei umpikujaan EU:n kanssa.

    Harmi, että Soini on presidentiehdokaana, koska nyt me näin menetetään kaskisen ja kaiken kärsineen kansan äänekkäin "äänitorvi". Perisdenttiehdokuus on hionnut Soinilta kaikkein terävimmät piikit pois.

    Olen edelleenkin sitä mieltä, että peloittelu, uhkailu ja valehtelu EU kysymyksissä on nimenomaan tätä uusbrzneviläisyyttä ja sellaisesta pitäisi nykyinen pliittinen johto pysyä kaukana. Ennustan että päitä joutuu vielä tästä salailusta ja suoranaisesta valhtelusta pölkylle. Kataisen ja Urpilaisen pitää olla tosi tarkkana millaista pajunköyttä kansalle tarjotaan, sillä kansalla on elefantin muisti. Saksassa ei ole olenkaan noteerattu sellaista katsantokantaa tai edes näkemystä Suomen perustuslain klausuuleista mitä Katainen arvioi ja toi julki perjantai-illan lausunnossaan (9-11- -11). Suomen asemaa pidetään edelleenkin EU kultapossukerhon (eli Saksan,Ranskan) rinnalla täysin mitättömänä.

    Jatkoa seuraa ... teroittelen tässä kynääni ja huomenna (sunn. 11.12- 11) kirjoitan jotain todella kansan syviä rivejä järkyttävää.

    Pysykää lijalla, sillä kauan en ehkä saa kulkea vapaalla jalalla. Se on vain nimittäin ajan kysymys, milloin sensuurin raskas koneisto iskee meikäläiseenkin.

    VastaaPoista

Kommentoi vapaasti ja rohkeasti ja mieluiten omalla nimellä.