3E-liike kasvaa ja vahvistuu

3E-liike kasvaa ja vahvistuu
3E, EXIT EU EURO on ainoa mahdollisuutemme

18.5.12

Kreikka tekee nyt "ilmaveivin" Eu:lle ja eurolle.


Perjantaina 18.5.-12 "Zorbasten" rahanhinku vain jatkuu ja jatkuu. Kreikka on ollut konkurssissa jo pitkän aikaa. 

Kreikka konkurssikypsä. Kaatuuko EU Kreikan vuoksi vai annetaanko Kreikan kaatua?

Tästä ei puhuta julkisesti, mutta tämä asia tuli tänä aamuna 18.5.-12 esille TV1:sen aamulähetyksessä (vahingossa): Luottoluokittaja Fitch on laskenut Kreikan pankkien luottoluokitusta 3:een C:hen (CCC), eli alimpaan mahdolliseen, eli tätä alempi luokitus olisi sitten selvä vararikko eli konkurssi. ???!!!

 

Nyt "SE" on sitten tullut julki ja paljastettu koko kansalle.

Ja "TÄSTÄ" olen yrittänyt puhua ja varoittaa päättäjiä jo vuosia. Mutta sanani ovat kaikuneet kuuroille korville kuin yksinäisen huuto erämaassa. 

Kreikka on käynyt käy edelleen pitkittyneitä neuvotteluja EU:n kanssa velkataakkansa keventämiseksi, ja kun säästölinjalle ei haluta mennä, niin aikalisää ostetaan  ”lyömällä pitkä kiekko”, ja nyt vitkutellaan hallituksenmuodostamisvaikeuksilla, uusilla vaaleilla ja kohta ties millä. Kreikka on tehnyt edelleen aivan liian vähän ongelmiensa ratkaisemiseksi ja luottaa jatkuvasti ulkopuoliseen tukeen. Myös me suomalaiset viemme euroja 4H-ohjelman mukaisesti Kreikkaan. Tuo lyhennys tulee sanoista ”hilloa” hyväuskoisilta hölmöiltä huijareille. Kataisella oli kutonen lyhyessä matematiikassa lukion päästötodistuksessa, joten ei häneltä voi odottaakaan, että hän ymmärtäisi, että täysin maksukyvyttömälle ei pidä lainata yhtikäs mitään, vaan tämä asetetaan konkurssiin. 

Kreikka on todellisuudessa valtiona jo konkurssissa – ollut jo pitkän aikaa, eikä ole tehnyt sitä mitä on luvannut.  Edellisen vuoden 50 miljardin euron yksityistämisohjelmasta on toteutettu niukin naukin 1 miljardia euroa. Kreikan lainanantajat kyllästyvät ennen pitkää ja vaativat lisää kontrollia, ja sulkevat viimein lainarahahanat, kun mitään ei näytä tapahtuvan. Tyhjillä lupauksilla leikkauksista ei pitkälle enää pötkitä. 

Kreikkalaiset ovat perinteikkäitä ja taitavia bisnesmiehiä. Kreikkalaiselle EU ja euro ovat välivaihe, joka pitää 100% :sti hyödyntää. Katucallupeissa melkein kaikki kreikkalaiset ovat tyhjentäneet pankkitilinsä ja siellä on jäljellä varoja enää vain jokapäiväisiin ja välttämättömiin menoihin. Ne, jotka ovat kykeneet saamaan pankista lainaa ovat sen tehneet ja sijoittaneet rahat ulkomaisiin pankkeihin, ja odottavat drakmaan siirtymistä, jolloin lainasumma voi jopa kaksikertaistua palautettaessa takaisin kreikkalaiselle tilille. Miljardit eurot odottavat ulkolaisissa pankeissa kreikkalaisia ottajiaan. Kreikan valtio ottaa vain lisää lainaa ja tukirahoja, joita sillä ei ole tarkoituskaan maksaa takaisin, ja tämäkin tuki menee kiertäen suoraan euroopplaisille ja amerikkalaisille pankeille ja sitä myöten suursijoittajille eli raharikkaille. Nämä "pelastuspaketit" ovat vain lisänneet Kreikan valtion ja sitä myöten kansalaisten velkaa, ja lähes joka sentti on mennyt ulkomaisille pankeille eli pois Kreikan taloudesta, lukuunottamatta näin kansallisen katastrooffin edellä älyttömiä asehankintoja, jotka ovat jääneet tietenkin Kreikan valtion omistukseen, tai kuten monet asiantuntijat pelkäävät ja odottavat kauhulla, tulevan sotilashallinnon omistukseen.

Koska meidän päättäjämme eivät voi, eikä kykene tunnustamaan, että heitä on suomeksi sanottuna "kusetettu", on tuollaisille päättäjille näytettävä kenkää ja heidät on pantava järjettömistä päätöksistään vastuuseen. Eduskunnan on nyt toimittava puoluepamppujen, kannatuslukujen ja laskelmien ulkopuolella isänmaan eduksi ja ajaen yhdessä koko kansan etua eikä vain EU-päätäjien ja raharikkaitten etua. Vain Katainen, Urpilainen, Rehn ja muut EU:n pättäjät ovat enää sen kannalla, että mm. meidän suomalaisten veronmaksajien on syytä edelleen tukea silmät ummessa ja pää hiekassa kuten strutsilla Euroopan ja U.S.A. raharikkaita. Heidät tullaan vielä panemaan syytteeseen tästä järjettömästä rahojemme haaskaamisesta ja maamme köyhdyttämisestä ja kansantaloutemme ajamisesta ahdinkoon. En enää yhtään ihmettele, että Timo Soini ei halunnut mukaan hallitukseen, sillä vain hullu haluaa olla mukana tuollaisessa järjettömyydessä.

EU:n kauppakomissaari Karel de Gucht lausui 18. 5.- 12 belgialaisessa lehdessä: ”... tänään sekä Euroopan keskuspankissa että Euroopan komissiossa valmistaudutaan siihen, että Kreikka ei selviä”.

Annammeko kreikkalaisten ja kohta Portugalin, Espanjan ja Italian ja maailman raharikaitten pankkien ja suursijoittajien kusta meitä silmään? Nyt jos koskaan on meidän aika erota EU:sta ja eurosta, ja se on täysin mahdollista, eikä mikään tai kukaan voi sitä estää. Kaikki sellaiset puheet, että eroaminen EU:sta ja eurosta on meille suomalaisille mahdotonta on p...apuhetta; manipulointia ja pelottelua ja täysin vailla todellisuuspohjaa. Ihailemamme demokratia ja edunvalvonta ovat ajautuneet umpikujaan – me emme tule ikinä EU:ssa saamaan itsenäisyyttämme takaisin. Itsenäisyytemme saamme takaisin vain irrottautumalla EU:sta ja eurosta.

Neuvon teitä jälleen kerran lukemaan tällä blogillani aikaisemmin julkaisemani enneunen vuodelta 1997, jossa kerrottiin asioitten menevän juuri niinkuin ne nyt näyttävät menevän. Se oli sittenkin profetiaalinen uni. Paha taloudellinen ”mätäpaise” Etelä-Euroopassa puhkea kohta, eikä sen saastuttamiselta  säästy kukaan, paitsi ne maat jotka ovat älynneet pysyä erossa EU:ta ja eurosta. Täällä rauhallisessa Pohjolassakin saadaan tuta tuon mätäpaiseen puhkeamisen sivuvaikutukset valtavana pakolaistulvana, mutta on meillä kuitenkin täällä paljon paremmin asiat kuin Etelä-Euroopassa ja Pohjois-Afrikassa, jossa eläminen on muuttumassa helvetilliseksi.

Summa summarium: Kreikkalaisilla ei ole enää mitään hävittävää ja pyrkimyksenä heillä on ilmeisesti tehdä EU:lle ja eurolle "ilmaveivit", ja nauraa perään, että: "Mitäs olitte niin tyhmiä ja hyväuskoisia". 

Virheet voi jopa päättäjät saada anteeksi, mutta ei korskeudesta johtuvaa tahallista tyhmyyttä.

:::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::
P.S. Eräät blogini lukijat valittelivat, että ko. enneunta vuodelta 1997 on aika vaikea löytää tältä sivustolta, joten laitan sen vielä kerran tähän, niin teidän ei tarvitse "skrollata" sivuja taaksepäin:
.................................................................................................................................................................

Anne Lindellin profetianinen enneuni vuodelta 1997:
Eurooppan ja muun maailman paha talouskatastrooffi

Esipuhue, kirj. 16.2. 2012, Anne Lindell:

Olen aikaisemmin julkaissut pienen otteen tästä enneunestani Helsingin Sanomien  mielipidesivuilla (internetissä ”Kirjoituksia”-sivulla) ... kahdestikin, mutta eri vuosina. Nyt eletään parhaillaan tätä enneuneni aikaa. Enneuneni tapahtumat alkavat tulla toteen aivan lähiaikoina ja jopa lähipäivinä. Se seikka, että asiat Euroopassa ja maailmalla ovat menneet niin kuin ovat menneet, palautti mieleeni nyt taasen ja jälleen kerran tämän enneuneni vuodelta 1997 ja minusta tuntui tärkeältä laittaa se myös  tänne blogillenikin. Jos enneuneni pitää paikkansa, ja taloudellinen katastrooffi on factum (tosiasia), niin EU tulee myös hajoamaan ja kaatuu omaan mahdottomuuteensa, sillä se on talous– ja rahaliitto ja perustuu nimenomaan jäsenmaiden talouden vakauteen.  Tätä vakautta ei enää ole. Tuossa enneunessani ennustettiin, että EU:n kriisi alkaisi Kreikasta,  ja nyt nämä ennustukset ovat par´aikaa  toetutumassa. Kreikka ajatuu konkurssiin ... se on jo tosiasia, ja jonka talousasiantuntijat jo tunnustavat. Kreikan konkurssia ei  enää voi kieltää.
::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::::

EU hajoaa. Anne Lindellin enneuni vuodelta 1997. EU:ssa katastrooffeja, nälkää, pakolaisia, sairauksia ja kurjuutta.
On elokuu v. 1997 ja näin seuraavan unen. Unessa istuin hämärtyvässä illassa eräänlaisella kaiteella ankealla ja betonisella pihamaalla, ja katsoin keski-ikäisen miehen kanssa isoa kylttiä varastomaisen rakennuksen tai kenties hylätyn hallin suurten ulko-ovien yläpuolella. Kyltissä luki sanat  ”Förråd” (suom. Varasto). Mies puhui hiljaisella äänellä, pää painuksissa alaspäin, hieman tuskaisesti, mutta kuitenkin rauhallisesti ja  melkein kuiskaten: ... Ruokavarastoja täytyy täydentää, sanoi mies, myös siemenviljaa, perunoita ja siemeniä on oltava varastossa tuleville vuosille. Sanoin, että kyllähän meillä nyt ruokaa riittää ... sitähän on jo yli tarpeen. Niin nyt, sanoi mies,  mutta entä kun maailmalla alkaa valtava liikehdintä? Mikään silloin ei oikein toimi. Pakolaisten vuoksi Suomen väkiluku on silloin aivan toista kuin nyt, ja osaa vainotaan. Aivan 2000-luvun alussa  tulee olemaan samaan aikaan yhtäällä ääretöntä rikkautta ja hyvinvointia ja toisaalla nälänhätää ja pahoinvointia. Eritoten vuodet 2008 ja 2009 tuleevat olemaan rikkaalle Yhdysvalloille ja joillekin Euroopan välimeren maille todella vaikeata laman aikaa. Kreikassa paljastuu pahoja väärinkäytöksiä, jotka johtavat Kreikan valtion ja kansan suuriin kärsimyksiin, ja perässä tulevat seuraavassa järjestyksessä vuoden 2011 kesästä lähtien Portugali, Espanja ja Italia. Häikäilemättömät väärinkäytökset  tulevat julki ja näissä maissa kaikki tulevat kärsimään eräitten harvojen valtaapitävien henkilöitten petoksista. Näissä maissa ihmiset saavat kokea uudestaan ja jopa pahempana sen mitä oli Euroopassa 1990 luvun allussa, koska näihin maihin alkaa virrata satojatuhansia pakolaisia, jotka järkyttävät muutenkin heidän heikkoa talouspohjaansa. Lopulta Italian tilanne puhkaisee todella pahan kriisin kaikialla Euroopassa ja kaikilla sektoreilla: rahamaailmassa, työllisyydessä, ruokapulassa, pakolaisongelmassa. Italialaiset eivät edes kykene valvomaan rajojaan, joten ei-toivottujen ainesten virtaaminen Afrikasta jopa Euroopan pohjoisosiin on valtavaa. Lohdutukseksi meille suomalaisille, että sillä hetkellä niin Suomessa kuin muualla Skandinaviassakin ovat asiat muuta maailmaa paremmin. Norjaa aletaan kadehtia, ja yht´äkkiä kaikki muut Euroopan valtiot haluaisivat olla yhtä kauaskatseisia ja  riippumattomia kuin Norjalaiset. Huokaisin ja sanoin: minnekkä me sitten voisimme paeta, Ruotsiin, Norjaan? Mies sanoi, että ei kannata paeta ... yrietään vain selvitä jotenkin. Mies otti minua molemmista olkapäistä kiinni lujalla otteella ja sanoi: Me kestetään – uskotko? Nyökkäsin kyynelleet silmissä. Mies nousi ylös ja lähti kävelemään hartiat kumarassa poispäin  ... Tähän heräsin..
..............................................................................................................................................
Omia mietteitäni:
  
Uskon, että Jumala ilmoittaa uhan ja vaaran edellä profetianisesti ihmisille jollain tavoin ennakkoon näyttämällä unessa tai näyssä eräänlaisia ennakkovaroituksia, koska me olemme  menossa kohti todella vaikeita  aikoja, jolloin kaikkialla maailmassa tulee olemaan valtava puute elintarvikkeista, niin myös täällä rikkaassa Skandinaviassa. Ja aivan ilmeistä on, että meillä on tuolloin vielä  suhteellisen hyvin asiat, kun taas etelämpänä Eurooppaa ja Afriikkaa asiat ovat aivan katastrofaalisella tasolla. Siellä on ihmisten mahdotonta elää. Luulenpa, että  suuret pakolaisvirrat alkavat Italian kautta, sillä  Italiahan on aika lähellä maantieteellisesti Afrikkaa. Ehkä Afrikkaan tule niin laaja nälänhätä, ja  että niin suuret ihmismassat lähtevät liikkeelle, että niitä pidätä enää mikään. En tiedä, mutta jotain todella pahaa siellä kyllä kumminkin tapahtuu. Jeesus sanoi, että meidän tulee valvoa ja seurata merkkejä, joten otaksun, että Jeesuksen omille kristityille annetaan jonkinlainen selvä merkki, jonka vain he ymmärtävät, että ” nyt se alkaa” ... lopun aika. Tämä minun enneunenikin oli ehkä myös jonkinlainen ennakkovaroitus. Eikö Jeesus sanonutkin, että lopunajoilla jopa lapset ja nuoretkin ennustavat.

Lisäys kevättalvella 2012:

Tämä kevät (2012) tulee olemaan erittäin vaikeata aikaa. Jutta Urpilainen ja Katainen tekivät todella pahan virheen suostumalla Kreikan tukipaketeissa sellaisiin lainaehtoihin, että nyt Suomi menettää ensiksi (takaajana) miljardeja rahaa ... siis Suomen veronmaksajat menettävät. Muut EU:n maat eivät lähde lainkaan tähän hullutukseen mukaan. Siis Suomi maksaa ensimmäisenä, kun taas muut maat odottavat ja vartovat, että tekeekö Kreikka sovittuja leikkauksia ja yksityistääkö se valtion omaisuutta vai ei. Suomessa hallitus kaatuu vielä tänä keväänä tai viimeistään kesällä ja ratkaisevin kuukausi on toukokuu 2012. Timo Soinin pitäsi nyt ryhdistäytyä ja hoitaa kuntoaan, sillä häntä tarvitaan, muutoin Keskustan vanhat ketut Väyrynen ja Korhonen tulevat kellareistaan esiin.
...............................................................................................................................................


5 kommenttia:

  1. En pääse kirjoittelee suomi24 keskustelupalstoille, varmaan johtuu siitä kun kirjoitin Jyrki Kataisen matemmatiikka todistuksessa on kuutonen viime vuonna kun toit ilmi. Todella pelottavaa tämä sensuuri vaikka en ole syyllistynyt sääntöjen vastaisiin kirjoitteluun. Todella ikävää.

    Elämme kuin Neuvostoliitossa kaikki menee hyvin.. .

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoista. Täytyypä itse yritää päästä tuolle suomi24 foorumille. Saa nähä onnistuuko, sillä minulla on ainakin porttikielto Ortodoksinet-sivustolle, vaikka kävin siellä yleensä ainoastaan keskustelelmassa ikoneista, ja vain kerran erehdyin kommentoimaan erään toisen kirjoitusta. Aivan viattomasti esitin kysymyksen, mutta sitten alkoi minua vastaan hyökkäys, koska en ulkopuolisena, siis "lutuna", ole oikeutettu esittämään kysymyksiä ortodoksien keksustelupalstoilla. Muut saivat keskustella ja kommentoida asiasta, mutta minä en. Että tämmöstä tässä vapaan sanan Suomessa.

    No, nyt tuo Jyrki Kataisen kutonen lukion päästötodistuksessa lyheyessä matematiikassa (siis huom lyhyessä) on kaikkien tiedossa, joten siitä saa jo julkisesti puhua.

    VastaaPoista
  3. Kreikka on tosiaan pahassa jamassa. Tavallista kansaa ei kuitenkaan pitäisi syyttää vaan Kreikan korruptoituneita johtajia ja kansainvälisiä pankkiireja, jotka juonivat Kreikan tähän tilanteeseen.
    Mitä tulee Suomen tukiin, on uskomatonta, että Kristillisdemokraatitkin ovat korviaan myöten mukana tässä rahan ja vakuuksien syytämisessä Kreikalle ja muille maille. Miksi Pyhä Henki ei avaa puolueen silmiä?

    VastaaPoista
  4. Olet oikeassa "Anonyymi", mutta tässä pahasa pattitilanteessa, ei tavallinen kansalainen voi mitään ... ei mitään, ja lakkoilut vain pahentavat tilannetta ja syventävät lamaa. Pelkään pahoin sotilasvallankaappausta ja sitä myöten totaalista kaaosta Kreikassa, joka johtaa (vetää) ensin Etelä-Euroopan EU-maat yksi toisensa jälkeen vararikkoon ja sitä myöten koko EU:n. Suomi ja suomalaiset lypsetään Euroopan ja myös Ameriikan rahaeliitin (lue rikkaitten pankkiirisukujen ja sijoittajien) toimesta nälän partaalle, ellemme heti eroa EU:sta. Meitä Suomessa johtaa emätymä parivaljakko: Katainen & Urpilainen, jotka johtavat kansakuntamme suoraan kohti tuhoa, aivan kuten kävi 90-luvun lamassa Holgerin hallituskauden ja n. "kasinotalouden" aikana: köyhät köyhtyy ja rikkaat rikastu. Näin käy tässä EU:n alasjaossakin, maailman raharikkaat ryöstävät ja imevät EU:n tyhjiin, koska näin on suuniteltu ... näin oli tarkoituskin käydä. Soini vois tehdä jotain, mutta ei tee. Soini on jotensakin lyöty mies. Liian paljon häslinkiä oman puolueen sisällä on vissiin vienyt Soinin lyämäaseista sen terävimmän terän. Persut tarvitsee voimakkaan, elämäntavoiltaan terveen, terävän, älykkään, monipuolisesti lahjakkaan, liikemiesälyä omaavan, ovelan, ja rohkean ja karismaattisen johtajan ... ja tällaista ei ole edes olemasskaan Perusjen riveissä. No, eipä voi sanoa, että tuollaista johtaa löytyisi muidenkaan puolueitten riveistä.

    VastaaPoista
  5. Nyt selves miksi en pääse kirjoittaa suomi24 keskustelupalstoille. Itselläni uusi nettioperaattori kuukauden verran Saunalahti joilla on sama IP-osoite kuin minulla samalla kaista-alueella, on kieltolistalla.
    Mutta vanhalla nettiliittymällä Sonera pääsen kirjoittaa sinne. Ehkä joku naapurini on kieltolistallla.

    En kirjoita sääntöjenvastaisesti palstoilla.

    VastaaPoista

Kommentoi vapaasti ja rohkeasti ja mieluiten omalla nimellä.