3E-liike kasvaa ja vahvistuu

3E-liike kasvaa ja vahvistuu
3E, EXIT EU EURO on ainoa mahdollisuutemme

6.11.12

Alkaako nyt Suomessa 3:s vapaustaistelu?

Viime viikonloppuna (3.11.) tulivat Euroopan huoppujohtajat Helsinkiin Trilateraalisen komission salaiseen kokoukseen. Julkisuuteen meille kansalaisille annettiin vain kokouksen isännäksi palkatun Esko Ahon mitäänsanomaton maininta. Kaikki mikä vähänkin liittyy kokoukseen on huippusalaista. Suomalaisia kokoukseen oli tiettävästi kutsuttu: Esko Aho, Erkki Liikanen, Lauri Kivinen, Vesa Vihriälä.
Trilateral Commission in Finland in Helsinki 2012, host Esko Aho, NWO, Bilderberg group, 300 committee, The Club of Rome, Free mansons, antichrist, 666
Niin kauan kuin ihmiskunnan historiaa on voitu kirjata ylös on ollut kyseessä kahden voiman taistelu, eli: hyvän ja pahan. Ja, niin kauan kuin ihmiskunnan historiaa on kirjoitettu ylös on ollut olemassa salaseuroja  ja hyvävelijärjestöjä, joitten salaseremonioissa vihkiytyneet jäsenet ovat joko perillä järjestön perusperiaatteista ja tarkoituksesta tai sitten eivät ole. Nämä salaseurat antavat julkisuuteen ja n.s. alemmille kannattajajäsenilleen aivan toisenlaisen kuvan itsestään ja periaatteistaan kuin mitä itse salaseuran varisnaiset ja erittäin salaiset jäsenet (korkeimilla tasoilla olevat) tietävät ja kannattavat. Syy siihen, miksi näissä salaseuroissa salataan k.o. salaseuran alkuajatus ja perimmäinen periaate ja miksi nämä evät kestä päivänvaloa, on se,  että kysessä on juuri tuo pimeän puolen toiminta. Jos heti alkujaan kerrottaisiin mikä ja mitkä voimat ovat näissä takana, niin ihmiset kavahtaisivat näitä salaseuroja. Salailuun ja sumuverhoon kuuluu myös se, että toiminta alemmilla ja yleisellä tasolla verhotaan yelisesti hyväksyttäväksi ja yleisten hyvien ja kunnioitettavien normien ja säädösten ja eettisen ja jopa alueellisen uskonnollisen ajattelun kannalta katsottuna hyväksyttäväksi ja jopa tavoiteltavaksi ja jaloksi toiminnaksi.

Näitä tämän tyyppisiä salaseuroja ovat esim:
Vapaamuurarit
Bilderberg-salaseura
Trilateraalinen komissio
Rooman klubi
300:n komissio
Pyöreä pöytä
jne.

Näille salaseuroille on yhteistä ajatus kehittää ihmiskuntaa helposti johdateltavaan ja hallittavaan muotoon. Näiden kaikkien salaseurojen yhteenliittymän, jota myös  kutsutaan illuminatisteiksi, päärooleissa ovat maailman raharikaitten pankkiirien ja sijoittajien ja monikansallisten yritysten ja tiedemisten ja rikkaitten hallistsijasukujen eliitti.

Tästä samasta aiheesta olen kirjoittanut täällä tiivistelmän, jokalöytyy tuosta blogini oikeanpuoleista palkista kohdasta  kirjoitukset 2011 (viimeinen  kirj. 13. 12. 2011)

Nyt tämä Trilateraalinen komissio -  salaseura kokoontui Helsingissä aivan äskettäin ja vetäjänä oli vanha koulukaverini Esko Aho. En usko, että Esko oli todellisuudessa perillä siitä minkä vetäjäksi hänet oli kutsuttu, sillä jos hän olisi ollut ihan perinpohjin perillä tästä salaseurasta, niin hän ei olisi lähtenyt isännöimään tuota kokousta.

Illuminatistinen ajatus on selkokielellä sanottuna lihallisen ihmisen haave tulla maailman herraksi ja ylimmäksi valvojaksi. Ajatus on lähtöisin aivan ihmiskunnan historian alkutaipaleelta ja uskovat kristityt tuntevat sen luciferisena tai antikristuksen  ajatusmallina.

Ajatus Euroopan ja sittemmin myös koko maailma yhteenliittymästä alkoi ilmeisesti n.s. Pan-eurooppalaisena ajatuksena heti ensimmäisen maailmansodan jälkeen, ja se tunnetaan myös n.s."Kalergin mallina", joka malli sittemmin ispiroi EU:n perustajan ideoimaa yhtenäistä Eurooppaa eli Euroopan Unionia. Tämä ajatusmalli lanseerattiin vaivihkaa ja salaa ensin talous- ja kauppaunionina ja sitten yhteisenä raha- ja valuuttaunionina. Seuraava askel on yhteinen veropoliittinen ja puolustuspoliittinen unioni eli Eruoopan liittovaltio eli Eurostoliitto, jolla olisi oma perustuslaki, presidentti, parlamentti, tuomiovalta, hallintovalta, puolustukoneisto, verotus, ansio- ja pankkivalvonta, poliisi jne. jne ... jolloin kansalliset valtioitten rajat ja itsenäinen ja kansallinen päätäntävalta kokonaan siirtyisi tämän Eurostoliiton valtaan ja hallintaan. ... Eli Suomi lakkaisi tyystin olemasta itsenäisenä valtiona.

Eikä tässä vielä kaikki. Eurostoliitto on vain alkusoittto New World Orderille (NWO)... uudelle maailmanjärjestykselle (UMJ) ... eli maailmanvallalle ... uudelle maailman herruudelle. Tämä merkitsee sitä, että poliittinen järjestelmä valtiollisella tasolla kaventuu ja lopulta kutistuu ja jää vain näennäisdemokratiaksi. Uudet johtajat keräävät vähitellen valtaa globaalilla tasolla ja ”eliitti”, joka on kokonaan luopunut omien kansallisten valtioitten ajatuksesta, istuu salaisissa kokouksissa suunnittelemassa uutta maailmanjärjestystä. Näihin suunnitelmiin eivät kansat enää saa ottaa osaa vapaissa demokraattisissa vaaleissa.

USA:n senaattori Barry Goldwater sanoo kirjassaan ”With No Apologies” asiasta
näin: ”Trilateraalit haluavat siis luoda maailmanlaajuisen taloudellisen mahdin, joka ottaa maailman poliittisesti valittujen hallitusten paikan.  Järjestelmän luojina ja toteuttajina tulee heistä myös tulevaisuuden  hallitsijoita. Olemme tulleet tähän syystä, etteivät omat johtajamme ole kertoneet meille  totuutta, vaikka ovat sen tienneet. Ellemme me vapauteen uskovat ihmiset pian herää unitilastamme, kulkeutuu maailma kehitys orjuuden aikakauteen.

Tuossa edellä mainitsemassani omassa blogikirjoituksessa on videolinkkejä, joissa oma presidenttimme ja pääministerimme hehkuttavat ja ylistävät  tuota  uutta maailman järjestystä (NWO:ta). He molemmat kuuuluvat Bilderberg-salaseuraan ja Trilaterialliseen komissioon ja kuka ties mihinkä  muuhun salaseuraan ja järjestöön. Pääministerimme isä kuului vapaamurareihin ja Italian päämisteri Mario Monti kävi kovistelemassa henkilökohtaisesti kesällä Kataista. ( Monti on korkean asteen vapaamuurari). Yleistä on että vapaamuurarius periytyy isältä pojalle.

Eli ...”ei hyvää päivää” ... Miettikää ja ihmetelkää, miksi kukaan ei reakoi mihinkään? Miksi vaietaan ja miksi meitä sumutetaan? Mihin meitä oikein viedään?

Vapaussodassa ja Toisessa Maailmansodassa vihollinen oli niin näkyvä, että aivan tavallinen kansa sen ymmärsi. Kun nyt ollaan valmistamassa NWO:lle ja sitä myötä antikristukselle tietä niin salakavalasti ja vaivihkaa, että vain ”hereillä” ja ”valveilla” olevat  ymmärtävät sen mistä nyt on kyse.  ... Ole sinäkin valveilla! Älä anna illuminatistien kusta sinua enää silmään!

Vastauksia löytyy, jos vain haluatte vilpittömästi ja ilman ennakkoluuloja etsiä niitä, mutta ensi teidän täytyy ravistella sumuverhot silmiltänne ja herätä toteamaan: ”Kaikki ei todellakaan ole sitä miltä se näyttää”.

5 kommenttia:

  1. Kyllä puhut Anne täyttä asiaa!

    VastaaPoista
  2. Sanot "Pääministerimme isä kuului vapaamurareihin ja Italian päämisteri Mario Monti kävi kovistelemassa henkilökohtaisesti kesällä Kataista. ( Monti on korkean asteen vapaamuurari). Yleistä on että vapaamuurarius periytyy isältä pojalle."
    Oikeassa olet Kataisenkin tapauksessa: http://ebolakani.blogspot.fi/2012/03/foliohattu-paahan-vie.html

    VastaaPoista
  3. Tässäpä osa Jyrki Kataisen vapaamuurari-‘ansioluettelosta’:
    http://markusjansson.blogspot.com/2012/03/jyrki-katainen-rikollinen-huijari-ja.html
    http://jyrkikatainenvalhe.blogspot.com/
    http://www.verkkomedia.org/news.asp?mode=2&id=3414#kommentit
    http://nwohavaintoja.blogspot.fi/2012/05/jyrki-katainen-sai-vaalitukea.html
    Ks. myös myös http://paavosaariranta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/70309-kataisen-viides-kolonna

    Osa ex-vapaamuurari Juhani Julinin haastattelua:
    http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/36729-kirkolliset-vapaamuurarit-suomessa
    Julinin haastattelu videona: http://www.tv7.fi/vod/player/?program=15677
    Julin löydettiin kuolleena mönkijänsä alta muutama viikko sen jälkeen, kun hän oli julkisuudessa sanonut pyrkivänsä käännyttämään mahdollisimman monta vapaamuuraria pois vapaamuurariudesta.

    VastaaPoista
  4. Hyvä blogi Anne !

    VastaaPoista
  5. Kiitos kaikille "anonyymeille " kannustajille ... ootta ihania. Moni onkin kysynyt, että: Miten sinä Anne jaksat kirjoittaa ja puuttua kaikenmaailman asioihn. Eikö sulla oo muutenkin arkipäivässä ihan taprpeeksi tekemistä? ... No, on sen täytyy myöntää, mutta en vain voi olla hiljaa, kun näen, että asiat menee päin prinkkalaa. Voinhan ainakin sanoa, että olen yrittänyt.

    VastaaPoista

Kommentoi vapaasti ja rohkeasti ja mieluiten omalla nimellä.