3E-liike kasvaa ja vahvistuu

3E-liike kasvaa ja vahvistuu
3E, EXIT EU EURO on ainoa mahdollisuutemme

17.9.11

Jussi Halla-aho, Timo Soini, timokratia, tavallisten suomalaisten itkupotkuraivareita

Jussi Halla-aho erotettiin eduskuntaryhmästä kahdeksi viikoksi 

Helsingin sanomat: 15.9.2011.  Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on erottanut  Jussi Halla-ahon ryhmän työstä kahdeksi viikoksi.  Eduskuntaryhmän päätös oli yksimielinen. Myös Halla-aho tyytyi ratkaisuun. Puolueen puheenjohtaja Timo Soini esitti Halla-ahon erottamista kuukaudeksi. Keskustelun aikana hän tuli vastaan kahden viikon erottamisen kannalle. Erottamisen syynä on Halla-ahon keskiviikkona Facebookiin kirjoittama teksti. Halla-aho kirjoitti, että juuri nyt Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, jonka ei tarvitsisi välittää suosiostaan ja joka voisi panna lakkoilijat ja mellakoijat kuriin panssarivaunuilla.

Anne: Halla-ahon sammakoille sotilasjuntasta Kreikkaan naurahdetaan kaljasieppojen leireissä ja joitakin olalletaputtajia löytyy tavistenkin piireistä, mutta kun maailmalla ollaan äimänkäkenä ja kauhuissaan, niin rangaistus Halla-aholle törkeästä möläytyksestä on vaivaiset 2 viikkoa eristyksessä perussuomalaisten eduskuntaryhmästä. Sehän on palkinto eikä rangaistus! No, ainakin Timo Soini saa nyt 2 viikkoa hengähdystaukoa ja voi keskittyä vihdoinkin politiikkaan.

Perussuomalaisten kansanedustajat Timo Soinin pahin päänsärky. Kallista peliaikaa hukkaantuu turhilla jäähyillä.
Totuus alkaa kansalle paljastua, että Perussuomalaiset olivat onnistuneet jotenkin ihmeen kaupalla aktivoimaan valtavan määrän ihmisiä äänestämään eduskuntaan kansanedustajiksi henkilöitä, joilla ei tunnu olevaan mitään käsitystä yhteiskunnallisesta päätöksenteosta tai politiikan  tai edes eduskuntatyön periaatteista.

Eräät Perussuomalaiset kansanedustajat katsovat asiakseen puhua "koko kansan suulla", ja sitten kansa saa hävetä heidän möläytyksiään korvat punaisina.

Filosofiaa lukeneella Halla-aholla pitäisi olla myös hyvä tilannetaju siitä, mitä hän puhuu, miten puhuu, ja koska puhuu. Kyllähän se on totta on, että Halla-aholla petti nyt pahan kerran tilannetaju sotilasjuntta-lausahduksellaan. Halla-ahon ongelmana on, että häneltä puuttuu kyky politiikan hallintaan. Hän on pelkkä ajattelija, joka heittää usein harkitsemattomia ajatuksiaan sinne sun tänne, ja sitten hän jää odottamaan mitenkä ne kansaan kolahtaa. Kun en henkilöä lähemmin tunne, niin on vaikea tietää onko tämä älytön möläyttely hänen erikoista huumorintajuaan, (jos on, niin se on huonoa sellaista), vai vain eräänlainen persoonallisuuden häiriö - narsismi, sillä näyttää siltä, että hän ei itse ymmärrä (narsistin tavoin) kuinka pahasti tuli ainakin tällä kertaa sanottua. Halla-aho on valinnut tyylin, joka sopii vain satunnaiselle ruohonjuuritason bloggaajalle - ei kansanedustajalle. Kansanedustajalla pitäisi olla käsitys siitä mitä suustaan päästää, ja epäilemättä hän haki taaskin vain kannatusta kaljasieppojen ja örisijöitten leireistä.

Tosiasia on, että tavallaisia kaduntallaajia nämä kansan synkkien rivien ”halla-aholaiset” ärsyttävät, mutta niistä ei kannata olla tosissaan huolissaan. Halla-aholaiset eivät ole  aiheuttaneet tavallisille suomalaisille tähän asti muuta harmia kuin närästystä ja satunnaisia itkupotkuraivareita.

Jussi Halla-ahon poikkipoliittiset mielipiteet eivät silti katoa lähiaikoina minnekään. Narsistina hän pulpahtaa pian taas jostakin esiin. Sanomisen halu ja pakko on hänellä aina olemassa, enkä usko, että rangaistuksen pelkokaan voi sitä mitenkään hillitä.

12.9.11

Olli Rehn, ei hätiä päiviä. EU kaatuu, euro romahtaa

EU ja euro ovat romahduspisteessä. Aikoinaan Kreikan ottaminen EU:hun oli anteeksiantamaton virhe. Kreikka on tällä hetkellä EU:n suurin rosvo. Kuka tai ketkä ovat tähän syyllisiä. Tai pitäisi kysyä: kuka voiteli ja ketä?

Nyt syynä Euroopan pankkien ja niihin sijoittaneiden osakkeitten jyrkkään kurssilaskuun on markkinoilla alati vahvistuva käsitys siitä, että Kreikka ajautuu eittämättä velkajärjestelyyn tai jopa konkurssiin.

Samaan aikaan on kuitenkin kreikkalaisten mahtisukujen, poliitikkojen ja korkeitten virkamiesten rahat turvassa Sveitsin ja Kyproksen pankeissa. Sinne ei EKP:n käsi ulotu, eikä EKP pääse muutenkaan Kreikan rikkauksiin mitään kautta.

Olli Rehn puhuu kauniita, vaikka hän on itse nähnyt Kreikan pystyvän vain asioiden pimittämiseen, törkeisiin valehteluihin ja anteeksiantamattomiin asiakirjapetoksiin, tilastojen, lukujen ja laskelmien väärennöksiin, sillä muutoin Kreikkaa ei olisi ikinä kelpuutettu EU:hun.

Missä ovat nyt päätöksentekijät ja heidän vastuunsa? Päätöksentekijöistä ei yksikään uskalla sanoa totuutta ja vaatia, että Kreikka on irroitettava heti euro-alueesta. Jollei poliittista uskallusta ja tahtoa tähän löydy, niin markkinat pakottavat hyvin pian EKP:n tähän päätökseen. On tultu siihen pisteeseen, että poliittinen järki korvataan markkinapakolla.

Mitä ihmettä me teemme näin imbesilleillä päättäjillä, kysyn vain? Ei akateeminen hurskastelu ja toiveajattelu korvaa vastuullista politiikkaa. Kapinamieli ja protestiaalto syntyy pian joka ikisessä euromaassa, näin on marjat. Kreikassa kapinoidaan leikkauksia vastaan ja muissa EU-maissa pian siksi, että leikkauksia Kreikassa ei tehdä edes nimeksikään, ja juuri tämän vuoksi Kreikasta halutaan päästä eroon. Kreikan rahantarve on pohjaton kuin papin säkki. Jollei tämä tukipakettihulluus pian lopu, niin EU:sta on tullut Euroopan rupusakkimaiden sosiaali- ja köyhäinaputoimisto ... ei muuta, ja  jonka rahoittajana on kohta enää ainoastaan Suomi.

Nyt Kreikan pääministeri on ilmoittanut, että lisävaroja valtion velkaan haetaan esimerkiksi korottamalla kiinteistöveroa. Voi tsiisus, sanon minä! Ei tiedä, itkiskö vai nauraisko. No, entäs kun Kreikan valtio omistaa julkisista kiinteistöistä miltei kaikki (vert. "hölmöläisten täkki"), ja yksityisille on olemassa kiinteistöverotuksessa norsun mentävä porsaanreikä; eli kiinteistöveroa ei tarvitse maksaa lainkaan, jos rakennus ei ole vielä täysin valmis. Joka ikinen kreikkalainen yksityisen kiinteistön omistaja osaa jättää kiinteistöönsä jonkun törröttävän laudanpätkän, ja kas kummaa ... kiinteistö ei valmistu koskaan, eikä kiinteistöveroa tarvitse siitä maksaa ikuna päivänä.

Saksa on tajuamassa tämän Kreikan mahdottoman tilanteen, ja Angela Merkelin lähtölaskenta on jo alkanut, sillä saksalaiset eivät anna anteeksi poliitikkojen virheitä, toisin kun Suomessa on tapana.

Ainoa, joka hokee täysin sairasta ja älytöntä mantraansa päivästä toiseen, on Olli Rehn. Uskomaton tapaus! Muistattehan, että aivan samoin teki myös Saddam Husseinin virallinen tiedottaja Muhammad Sa´id al Sahhad. Kameroiden edessä tämä mies vain uhosi voittoa ja  vakuutteli, että kaikki on hyvin ...  ”Alla´hu Akbar!” ... no problem, vaikka kuvassa hänen selkänsä takana näkyi amerikkalaisia sotilaita ja  liittoutuman tykkituli kuului kumeana taustalla. Ja kun häneltä kysyttiin, että mistä nuo savupatsaat ja tulitus, niin mies vastasi aivan pokkana, että: amerikkalaiset ne vain siellä kaupungilaidalla ottavat itsensä epätoivoissaan hengiltä". Kaikki muut, paitsi Olli Rehn, näkevät, että tilanne EU:ssa on tällä hetkellä täysin pois hallinnasta. Kyllähän tämän Rehnin pakkotilanteen pupunsyöttämisen ymmärtää, kun tiedetään, että hyvällä palkalla ilman vaaleja virkaansa valittu tiedottaja voi höpistä ihan mitä tahansa sylki suuhun tuo, kunhan vain rauhoitetaan tilannetta sen verran, etteivät sijoittajat hermostu.

Olli Rehn, EU katuu, Euro  romahtaa.


Kreikan julkinen velka on nyt yli 150 % bkt:sta. Vertailun vuoksi Suomen vastaava luku on vajaa 47 % bkt, ja Suomi sentään on aika velkainen maa. Kreikka ei tule eikä pysty mitenkään selviämään ”kuiville”, vaikka sinne rahdattaisiin kuinka paljon tukijaisia tahansa, koska ensinnäkään ne tukijaiset eivät mene muualle kuin Saksan, Ranska ja Englannin pankeille. Siis ... vielä kerran. Lähdemmekö me tukemaan Euroopan suurimpia pankkeja, vai sanommeko ei EU:lle ja eurolle, ja irtaudumme Euroopan rahaliitosta ja Unionista ja eurosta? Miettikääs tätä!

Näyttää siltä, että EU-vellihousupoliitikkojen pelihousut ja poliittinen pokerinaama eivät enää kestä kansan syvien rivien painetta. Kun poliitikot ovat huomanneet, että kaikki ”pelimerkit”on käytetty, eikä uusia valheita ja selityksiä enää keksitä, on vain yksinkertaisesti pakko päästää Kreikka konkurssiin, se on sama kuin  euron ja EU:n hajoaminen, sillä ahnaat ja vain voittoa tavoittelevat  sijoittajat siirtävät pelkonsa Kreikasta seuraavaan euromaahan: Portugaliin ... Espanjaan ... Italiaan ...  jne jne. Tämä on se turbulenssi, dominoefekti, josta olen aiemmin näissä kirjoituksissa niin monesti varoittanut. Nyt ei enää voi muuta seurata tästä turbulenssista kuin kylmää kyytiä EU:lle ja eurolle.
 

Kreikan julkisen talouden saneerausohjelma ei ole edennyt alkuunkaan niinkuin ohjelmaan kirjattiin jo tukipaketin nr. 1 ehdoiksi. Sopimuksia on rikottu mennen ja tullen. Suomessa Katainen ja Urpilainen vain näyttelevät hankalaa, mutta kaikki tietävät, että Kreikan tukipaketti nr. 2  hyväksytään ilman mitään vakuuksia, koska tästä on jo annettu ”kabinettilupaus” Ranskalle ja Saksalle salaisissa ”käytäväneuvotteluissa”.

Tässä minun neuvoni mitä nyt pitää heti tehdä:

1. Tämä nykyinen Suomen hallitus on kaadettava heti.
2. Suomen eduskunta hajoitettava heti ja uudet vaalit järjestettävä nopeasti
3. Välittömästi on määrättävä uusi hätätilahallitus, jonka johtoon tulee talousasiantuntija  ja muut ovat eri osa-alueiden asiantuntijoita ja virkamiehiä ... ei yhtään poliitikkoa enää tähän joukkoon.
4.Uusi hätätilahallitus alkaa valmistelut välittömästi EU:sta ja eurosta irtautumiseen. Poikkeusluvan tähän myöntää edellinen hallitus, edellinen eduskunta ja tasavallan presidentti. 
5. Katainen ja Urpilainen tulee panna vastuuseen ja heidät tulisi panna syytteeseen maanpetoksesta, sillä niin vakava on tällainen Suomen etujen vastainen poliittinen ”hyväveli”-peli.

Suomi voi irrota Eu:sta ...vielä ja toistaiseksi, mutta kohta se on mahdotonta. Liittovaltiosta kun erotaan vain aseilla.

10.9.11

Eu ja euro kaatuu. Kreikka jo konkurssissa. Tuetaanko euro hengiltä?

EU kaatuu ja hajoaa, euro romahtaa, Kreikka on jo periaatteessa konkursissa.

Euron pelastamiseksi tarkoitetut hätätoimet koituvat eittämättä euron kohtaloksi. Kaikki tähän astiset kriisitoimet euron pelastamiseksi ovat täysin epäonnistuneet ratkaisemaan EU:n rupusakkimaiden toistuvia velkakriisejä tai edes estämään kriisin leviämistä kaikkialle EU:n maihin, jopa Suomeen. EU:n rahaliiton kehittäminen mukamas vain Kreikan kriisin varjolla Euroopan Liittovaltion suuntaan ei enää pelasta euroa, vaan tappaa sen. Mitkään hätätoimet tai avustukset, lainat yms. eivät enää pelasta euroa eikä edes  EU:ta saatikka sitten edes EU:n luuserimaata Kreikkaa. Eikä näin ole edes tarkoituskaan tapahtua Saksan, Ranskan ja Englannin ovelalla yhteistoiminnalla, vaan tarkoitus on ajaa koko Eurooppa ja EU Liittovaltion suuntaan, siis Hitlerin utopia Kolmannesta Valtakunnasta on par´aikaa toteutumassa. Me lahjoitimme sittenkin typeryydessämme itsenäisyytemme Euroopan johtaville valtioille. 

Runsaan vuoden kuluessa euron kriisin taltuttamiseen on eri tavoin käytetty tai varattu satoja miljardeja euroja, (Suomen osalta jo 440 miljoonaa euroa), joilla ei ole kuitenkaan saavutettu toivottuja tuloksia. Kriisi on päin vastoin pahentunut ja laajentunut merkittävästi. Todella pahoja kriisimaita Kreikan lisäksi ovat: Portugali, Espanja, yhä vieläkin Irlanti ja nyt myös Italia. Rahoitusmarkkinoiden luottamus etenkin noihin Välimeren euromaihin ei ole palautunut, vaan se on entisestäänkin heikentynyt. 

EU:n rupusakkivaltiot imemässä EU:ta kuiviin. Kuoleman kellot ovat jo alkaneet soida Eu:lle ja eurolle.


Euro ei kestä tätä kosmeettista tekohengitystä loputtomiin. Väärä taudinmäärittely ja näin ollen myös väärä lääkitys johtavat tätä menoa ennen pitkää potilaan eli euron menehtymiseen. 

Suunnitteilla oleva ”Tulonsiirtounioni ”... kuten EU tätä nykyä jo oikeastaan onkin, on vain askeleen päässä Liitovaltiosta
 
Velkakriisin ratkomiseksi tarkoitetut hätätoimet muuttuvat sitä vaarallisemmiksi mitä päättäväisemmin euroaluetta aletaan kriisin varjolla hivuttaa Euroopan Liittovaltion suuntaan. Rahaliiton muuttaminen Liittovaltioksi ei ole euron viimeinen toivo, vaan viimeinen niitti vielä itsenäisten tai itsenäisiksi luulevien Euroopan suht´koht varakkaitten valtioitten arkkuun, joihin Suomikin vielä toistaiseksi lukeutuu.
Liittovaltiokehitys valkenee EU:n vauraimmille valtioille sillä hetkellä, kun ministerit ja kansanedustajat näissä maissa tajuavat, mitä  tuo "Tulonsiirtounioni" todellisuudessa tarkoittaa. 

Suomen lasku olisi tässä tulonsiirtounionissa yli kymmenen miljardia vuodessa. Verotuloihin perustuva tulonsiirtomalli rasittaisi rikkaita korkean veroasteen maita ja hyödyttäisi köyhimpiä ja matalan veroasteen maita. Suomi kuuluisi ilman muuta maksajamaihin. Laskelmien suuntaa-antava tulonsiirtomalli sälyttäisi Suomelle yli kymmenen miljardin euron maksuvelvoitteet. Eikä kyse ole kertamaksuista, vaan Suomen pitäisi pulittaa tämä siirtosumma joka vuosi. 

Minun mielestäni ainoa keino, mitä on enää jäljellä tehtävissä on, että kukin EU-maa  palaa omalla vastuulla olevaan omaan taloudenpitoonsa – siitäkin huolimatta, että osa kriisimaista joutuisi toteuttamaan tuntuvia velkasaneerauksia, ja osa jäsenmaista taas ja jälleen kerran joutuisi pääomittamaan omia pankkejaan. Tämä olisi se karvas kalkki, jonka etenkin Saksa, Ranska ja Englanti joutuisivat nielemään.

Pohjoisen tiukka ja kapea ja etelän höllä ja lavea moraalikuilu estää velkaliiton.
 
Harva europäättäjä on vielä avoimesti ilmoittanut ajavansa nykyisen rahaliiton tai koko unionin muuttamista Liittovaltioksi. Nyt jo rikotaan EU:ssa sopimuksia, sillä euromaiden yhteisvastuulliset velkakirjat olisivat unionin Lissabonin  ja Maastrichtin sopimusten vastaisia, ellei unioni ensin muutu Liittovaltioksi. Siis, jotta sopimuksia ei rikottaisi on EU:n muututtava Liittovaltioksi. Tajuatteko tätä yhtälöä?

Mutta Liitovaltio ajatus on täysin utopiaa, sillä jo pelkästään euromaiden vertailu hallinnon tehokkuutta, lainkuuliaisuutta ja korruptoituneisuutta kuvaavien mittareiden avulla kertoo sen, miksi Euroopan Liittovaltio-ajatus ei voi toimia kuin korkeintaan paperilla. YK:n "moraalimittareita" lainatakseni  Suomen kaltaisten pohjoisten maksajamaiden ja eteläisten kriisimaiden välillä ammottaa aivan liian suuri moraalikuilu, jotta esim. Suomi voisi edes ajatella ryhtyvänsä minkäänlaiseen yhteisvastuulliseen velkaliittoon noiden rupusakkimaiden kanssa. Me emme yksinkertaisesti luota piirun vertaa Kreikkaan, Portugaliin, Espanjaan, Italiaan ... tai edes Irlantiin, Saksaan, Ranskaan, jne jne ... hmmm ... ehkä voisimme korkeintaan luottaa Ruotsiin, mutta siihen se sitten loppuukin.

Koska Suomi on ollut valmis laittamaan kapuloita EU:n rattaisiin, sen pitäisi myös varautua koko eurojärjestelmän hajoamiseen aivan lähiaikoina. Euro vetää jo viimeisiään. Suomellakaan ei mene enää hyvin. Suomessa pitää nyt miettiä, miten maa selviäisi uudessa ympäristössä. Levottomuus rahamarkkinoilla on pysynyt suurena, kun Kreikalle laaditun toisen pelastuspaketin kohtalo on käynyt Suomen käynnistämän vakuuskeskustelun takia epävarmaksi. Lisäksi Kreikan ja Italian säästötoimien uskottavuus on todettu kaikkialla yksimielisesti vähintäänkin kyseenalaiseksi. 

Eli, joko menemme mukaan Euroopan Liittovaltioon tai eroamme EU:sta. Muita vaihtoehtoja meillä ei ole.

Kreikalle työnnettävä raha ei tule säästämään Eurooppaa enää miltään lamalta, koska sillä on niin suuri velka, ja maan talous on ihan kuralla. Turbulenssi käynnistyy Kreikasta ja lopullisen kuoliniskun EU:lle ja eurolle antaa Italia. Kreikalla ei ole enää jäljellä muu  kuin Argentiinan malli: kun kaikki mikä on ollut saatavissa EU:sta on lypsetty ja tuhlattu, niin sen jälkeen mitätöidään lainat, eli maa ajautuu velkasaneeraukseen ja jopa konkurssiin, jota minä ainakin vahvasti pidän todennäköisenä. Kuinkahan sitten käy Urpilaisen vakuusneuvottelujen kanssa? Urpilaisen uhosta tulikin melko varmasti tuho Suomen itsenäisyyden rippeille. Se mikä minua masentaa eniten on Suomen politiikkojen taso. Kuka meidät pelastaa Suomen poliittiselta lössähtäneeltä sakilta?  Suomi on täysin tuuliajolla, sillä meillä ei ole älykkäitä poliittisia johtajia. Jos Suomen poliittiset päättäjät saisivat pienoisen järjen häivähdyksen ja päättäisivät yksimielisesti irroittaa Suomi heti EU:sta, niin Kreikan konkurssissa suomalaiset pääsisivät koko EU-sotkusta eroon 440 miljoonalla, eli me menetettäisiin ainoastaan jo tuon maksamamme summan, mutta jos jatkamme tätä farssia, niin summa on aivan pian 880 miljoonaan euroa.

Kreikka on vain tekosyy, ja eurokriisi on suurenneltu, sillä alunperin tarkoitus on ajaa EU Liittovaltioksi. Eikä tämä ole mikään vitsi tai pelkkä oletus. Kreikan talous on vain vajaa 3% EU taloudesta ja aikaisemmat apupaketit on menneet huitsin nevadaan, mutta Italia ja Espanja tarvitsee rahallista apua enemmän kuin rahaa kului kahteen viimeiseen maailmansotaan yhteensä. Tajuatteko te tätä? Surkuhupaisaa on, että Suomen poliittinen eliitti ei vieläkään ymmärrä tätä, mutta onneksi tavallinen kaduntallaaja näkee asioitten oikean laidan ja ymmärtää, että nyt on korkea aika irrottautua EU:sta ... huomenna voi olla jo myöhäistä, sillä Liittovaltiosta ei sitten enää irrottaudutakaan muutoin kuin aseilla.


Koko Eurooppa nukkuu suloista Ruususen unta sillä aikaa, kun eurooppalaiset isoimmat pankit ovat siirtämässä varojaan Yhdysvaltoihin. Jonkinlainen joukkopako on jo alkanut, eikä Euroopan keskuspankilla ole muuta vaihtoehtoa kuin kaivaa syvemmältä taskunpohjalta, tai antaa koko systeemin kaatua ... kuten se pian tekeekin.

Rajulla ja rohkealla politiikan muutoksella voitaisiin Suomessa vielä estää lisätappiot. Nyt on ryhdyttävä tositoimiin - eikä käytettävä viikkoja joihinkin vakuuksiin ym. poliittiseen pelleilyyn.

Mutta silti on Suomessa aloitettava säästötoimet. Valtion virkamieskuntaa on kevennettävä tällä kertaa todella rajulla otteella. Viimeisen 20 vuoden aikana leikkauksia on tehty suorittavassa portaassa sekä puolustusvoimissa. Eikö nyt olisi aika laittaa byrokratian portaat uusiksi?  Mikään ei tunnu riittävän, kun poliitikot tekevät työllistävästä yrittämisestä todella vaikeaa. Kreikka ja jopa Suomi ovat loistavia esimerkkejä siitä, miten tehoton virkamieshallinto jarruttaa kaikkea edistystä ja säästötoimia. Jos poliitikot eivät ota kunnon otetta valtion virkamiehistä ja karsi näistä vähintään 80 %:ia pois, niin valtion talouden tehostaminen on liki mahdotonta, koska nimenomaan juuri valtion virkamiehet vastustavat kaikkea työtä ja omien etujensa leikkaamista viimeiseen asti.

Kreikan konkurssia viivyttää enää päättäjien kädenvääntö tappioiden maksajasta. Saksa, Ranska ja Englanti joilla on suurimmat saatavat, eivät haluaisi pääomittaa omia pankkejaan ja sitä kautta lisätä omien kansalaistensa veroja, joten nyt pyritään uuvutustaktiikalla saamaan mukaan nämä eurohurmasta ja narsismista kärsivät poliitikot lupaamaan maansa kansalaiset maksajiksi ... ja meillähän näitä narsistipoliitikkoja edelleen riittää.

En tiedä kuinka monta kertaa täällä täytyy teille toistaa ja vääntää rautalangasta se tosiasia, että alunperinkään ei ollut kyse Kreikan tukemisesta vaan pankkituesta Saksalle, Ranskalle ja Britannialle.  Miksi niin monet menevät tuohon politiikkojen täysin tarkoitukselliseen harhauttamiseen mukamas joidenkin euromaiden tukemisesta, kun kyse ei ole alunalkaenkaan ollut siitä, vaan näiden maitten rikkaitten pankkien tukemisesta.

Sijoittajien silmissä Kreikka on ollut jo kuukausia konkurssissa,
mutta sitä eivät eurohurmaiset poliitikot ole myöntäneet. Saksa on halunnut pitkittää tätä showta turvatakseen omien pankiensa saatavia muiden EU-maiden veronmaksajien rahoilla.

Yleisesti arvellaan, että Suomi tulisi häviämään Kreikka-sotkussa n. reilut 440 miljoonaa euroa, mutta ei pidä unohtaa, että EKP on ostanut myös Espanjan ja Italian velkakirjoja ja myös Suomen laskuun. Suomen Pankista on virrannut siis EKP:lle riihikuivaa rahaa jopa 1000 miljoonan euron  päivävauhtia, näistä rahoista ei julkisuudessa puhuta lainkaan. Täysin salassapidetty tosiasia. Italian velkakin on jo 1900 miljardia euroa ja on todennäköistä, ettei Italiakaan tule selviämään veloistaan, joten tappiota on tulossa mahdollisesti sieltäkin Suomelle ... ja sillä kertaa rutkasti. Tämä tukipakettihulluus velkaannuttaa siis tulevaisuudessa pitkäänkin vielä taloudeltaan suht´ terveitä euromaita kuten Suomea tavalla, joka ei tiedä todellakaan hyvää maamme kansalaisille. 


Eu ja euro käymässä jo kuolinkamppailua. Mikään ei enää pelasta niitä. Eu ja euro kaatumassa.

Suomessa on nyt tehtävä pikainen ja ainoa järkevä päätös, että lainahanat laitetaan nyt lopullisesti kiinni ja katsotaan paljonko joudumme loppujen lopuksi kärsimään taitamattomien ja typerien  poliitikkojen euroseikkailusta.

Mielestäni Suomessa tulisi saattaa edesvastuuseen ne poliitikot, jotka ovat vastoin enemmistön kantaa aiheuttaneet Suomelle mittavaa taloudellista vahinkoa ja jotka olivat toiminnallaan viemässä meitä kovaa vauhtia Euroopan Liittovaltion suuntaan ja sitä kautta Saksan ja ilmeisesti myös Ranskan alusmaaksi ilman minkäänlaista itsemääräämisoikeutta. 




Uuden Maailman Liiton (NWO eli New World Order) kätyrit eivät edes jaksa valehdella enää.

 

EU-diktatuuri ei enää salaa olemassaoloaan ja tarkoituksiaan. Sen rakentajat ovat tulleet ulos kaapista eivätkä enää häpeä maanpetoksellisia puuhiaan. Suomen itsenäisyyden rippeet ovat  aivan pian kuopattu omien poliittisten lierojen käden kautta. Meidät on petetty. Joudumme orjan asemaan omassa maassamme. On tapahtunut maanpetos, rikoksista katalin. Koko Suomen poliittinen johto on ollut viimeiset 15 vuotta tietoisesti mukana tässä katalassa juonessa.

Tämä Uusi Maailman Järjestys on ennustettu Raamatussa Johanneksen ilmestyskirjassa, ja tästä alkaa n.s. ”antikristuksen aika”. Lue myös profetialinen enneuneni ”Goan uni I”  Jouko Pihon sivulta ”profetioita 2”, jossa ennustetaan juuri tätä samaa. 

Onko enää mitään tehtävissä? ON. 

Hallitus kaadettava ja eduskunta hajoitettava ja uudet eduskuntavaalit järjestettävä välittömästi !

Lauantaina 10.9.-11 tuli tällainen uutinen: Saksa on valmistautunut Kreikan kaatumiseen  jo ainakin vuoden. Nyt asia on viimeinkin tullut julkisuuteeni, minkä tavalliset kaduntallaajat ovat tienneet jo aikoja sitten.

Jyrki Katainen (lukion lyhyen matematiikan arvosanalla 6) ja kansakoulunopettaja Urpilainen olivat sitä mieltä, että Suomi tekisi hyvää bisnestä tukemalla Kreikkaa lisälainoilla. Mistä lähtien tappion tekeminen on hyvää bisnestä, Jyrki Katainen ja Jutta Urpilainen? Itse lukion päästötodistuksen lyhyen matematiikan arvosanalla 8 pidän itseäni todella huonona matemaatikkona, mutta silti opin ymmärtämään lähes 30 v. kestäneen liikemiesurani aikana, että mikään liikeyritys ei voi tehdä tappiollista tilinpäätöstä kovin kauan, sillä silloin se on hyvin pian entinen liikeyritys.

Oletettavaa on, että Urpilainen ja Katainen ottavat sairaslomaa, joka ei tietenkään saa estää kuulusteluja, jotka KRP:n ja Supon on ainakin näille kahdelle tehtävä perusteellisesti! Sillä välin pitää muodostaa yhdessä päivässä virkamieshallitus, ja uudet eduskuntavaalit on tietenkin järjestettävä välittömästi!

PerusSuomalaisten ja etenkin Soinin tulisi haudata presidentinhaaveet romukoppaan, sillä presidenttinä ovat hänen kätensä sidotut. Presidentin virka on "pakastevirka" ilman minkäänlaisia poliittisia vaikutusmahdollisuuksia, mutta pääministerinä hän voisi pystyäkin luotsaamaan Suomen irti EU:sta ja eurosta. 

Joten, mitä nopeammin irtaannumme EU:sta sitä paremmin takaamme sen, että pystymme säilyttämään itsenäisyytemme ja sitä vähemmän me velkaannumme. Aika on nyt todellakin valttia.

9.9.11

Keskusta puolueen musta perjantai. Kukaan ei halunnut Keskustan presidenttiehdokkaaksi. Ei edes äänestystä.

Keskustalta loppuu tänään (9.9.-11) aika etsiä vastaehdokas puolueen presidenttiehdokkaaksi innokkaasti pyrkivälle Paavo Väyryselle. Keskustan puoluehallitus kokoontuu Riihimäellä ja järjestää illansuussa tiedotustilaisuuden presidenttiehdokkaan asettamisesta. 

Muistutan lukijoilleni vielä, että Suomen presidentti on maamme ”käyntikortti” maailmalle ja edustaa koko Suomea ... eikä ainoastaan Keskustaa. Pyydän lukijoita myös tutustumaan aikaisempaan presidenttiehdokaslistaani tällä sivustolla ja lukemaan heidän aivan ensimmäisiä vaalilupauksiaan, ja odottamaan kunnes oman puoleenne ”visualisoitu ” internet-äänestys-ikkuna” ilmestyy tälle sivustolle ja vasta sitten kenties äänestätte omaa ehdokastanne. Tällä sivustolla voitte äänestää ”kommentteja”-kohdassa, jossa on tilaa myös lyhyelle viestille, mutta varsinaisessa äänestyksessä tulee ilmeisesti ensimmäistä kertaa Suomessa käyttöön sähköinen äänestysmahdollisuus, ja silloin internet-äänestys-ikkuna näyttää tältä. 


Keskustan suosio on todella tavoittanut tänään mustana perjantaina pohjanoteerauksen. Kukaan ei halunnut asettua edes ehdolle Keskustan presidenttiehdokkaaksi, joten mitään äänestystä ei edes tarvinnut järjestää. Onneksi oli eläkeläinen hra Väyrynen, joka oli ilmoittautunut jo keväällä halukkuutensa myös muitten puolueitten ehdokkaaksi, jollei Keskusta häntä huoli.

5.9.11

Myöhäisheränneisiin lukeutuva Sauli Niinistö muisti yllättäen tänään Maastrichtin sopimuksen ja sen ”no bailout” klausuulin.

Helsingin Sanomat 5.9. 2011 Sauli Niinistö: Euron periaatteet menetetty, IMF hoitamaan velkakriisiä


Anne: Sauli, hyvä, lämpimästi tervetuloa Suomen kansan syvien rivien linjalle. Me olemme tienneet kaiken aikaa, mistä on ollut alunperin kyse, ja pitäneet siitä johdonmukaisesti kiinni. Sinulla pitäisi aiemman pankkitaustasi vuoksi olla enemmän asiantuntemusta kuin tavallisella kaduntallaajalla. Silti tunnut tajuavan vasta nyt yht´äkkiä ja yllättäen, missä  pohjamudissa EU:ssa nyt oikein ryvetään. Itsestäänselvyydestä näköjään tulee uutinen, kun joku isokenkäinen sen sanoo ääneen. Kokoomuksen ”vastahankainen” presidenttiehdokas huomaa mistä narusta pitää vetää, kun kannatus laskee. On vain niin perin hämmentävää Sauli, kun et ole yhtään aikaisemmin avannut suutasi.

Anne: Tässä siteeraus aikaisemmasta tässä blogissani (18.5. -11) olevasta kirjoituksesta. Olen tästä samasta aiheesta kirjoittanut mm.useastikin Helsingin Sanomien poliittisella foorumilla ... tuloksetta. Poliitikot ovat Soinia lukuunottamatta sulkeneet korvansa tälle asialle.

EU:n tukipaketit holtittomille jäsenvaltioille sopimuksen vastaisia!

Tämä on hyvät kansalaiset faktaa ei fiktiota  EU:n tukioperaatiot eräiden EU-maiden velkakriisien vuoksi ovat täysin ristiriidassa EU:n perussopimuksen kanssa. Maastrichtin sopimukseen sisällytettiin nykyisen Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 125 artikla, joka kieltää unionia ja sen jäsenvaltioita omaksumasta toisten jäsenmaiden velkaongelmia. Tämän no bailout”klausuulin  tehtävänä oli sitoa unionin ja jäsenmaiden kädet, jottei millekään jäsenvaltiolle syntyisi kiusausta ajautua tahallaan talouskriisiin ja heittäytyä siten muiden syliin pelastettavaksi.

Tämä sopimus ja sen sisältö on täydellisesti pimennetty EU:n kansalaisilta. Mm. näillä ehdoilla ja sopimuksella mekin liityimme aikoinaan EU:hun. Olisiko aika panna päättäjät tästä tilille?

Anne: olisi terveellistä teille lukea toistamiseen tuo aikaisempi kirjoitukseni 18.5. -11 otsikolla: ”Rajua tekstiä, profetia ja raakoja paljastuksia EU:n tukipaketeista.”

Helsingin Sanomat 5.9.-11: ... ”Kokoomuksen presidenttiehdokkaaksi pyrkivä Sauli Niinistö arvostelee euroaluetta periaatteidensa kuoppaamisesta. Niinistö kirjoittaa blogissaan Uudessa Suomessa, että ensin unohtui vakaussopimus, joka velvoitti euromaat pitämään taloutensa kunnossa. Tämän jälkeen unohtui "no bailout" -sääntö, joka kielsi euromaita ottamasta talousvastuuta toisistaan. Kreikan tukipaketti, sitä seurannut väliaikainen vakausrahasto ja Euroopan keskuspankin velkakirjaostot merkitsivät, että no bailout käytännössä kuopattiin. Kaksi keskeistä euron periaatetta on menetetty. Niinistö ehdottaa palaamista järjestelyyn, jossa velkakriisiä hoidettaisiin Kansainvälisen valuuttarahaston IMF:n johdolla. Tällöin päävastuu veloista olisi velallisella ja velkojilla. Niinistön mukaan hätäapu kriisimaille jäisi näin huomattavasti pienemmäksi kuin Euroopan vakausvälineiden tukipaketeissa. Tavanmukainen ylivelkaisuuden pöytäjärjestys on, että IMF, velallinen ja velkojat hakevat ratkaisua tarvittaessa velkasaneerauksella. Jos velkojatkin uhkaavat sen vuoksi kaatua, pöytään nousevat niiden kotimaitten hallitukset, jotka sitten joutuvat pohtimaan rahalaitostensa pelastamista ja kansallistamista. Niinistön mielestä vasta viime kädessä apuun voisivat tulla nekin maat, joiden luottalaitoksen riski on välillinen. Niinistö kaipaa euron tulevaisuudesta analyyttistä keskustelua. Pahinta on, että tyydytään leimaamaan; myönteiset puheet kiiluvasilmäisen federalistisiksi ja kriittiset arviot EU-vastaiseksi populismiksi. Niinistö luottaa siihen, että euro toimii myös jatkossa, jos sen alkuperäisiä periaatteita noudatetaan”.

Anne: Niinistö ei uskalla sanoa, että EU:n hallintojärjestelmä ei toimi. Amerikkalaisille on näytettävä, että tämä "EU- ja euro -kokeilu" onnistuu hinnalla millä hyvänsä, muuten olemme pahemmassa kuin kusessa. Mikään EU-apupaketti ei enää tosiasiassa riitä eikä toimi. Se vie vain paketoijatkin mennessään. Lumivyöryn kaltainen tuhon ja katastrooffin turbulenssi on jo lähtenyt liikkeelle, eikä tästä ”myrskynsilmästä” pelasta EU:ta ja sen jäsenvaltioita enää ihmekään eikä eteenkään mitkään apupaketit. Koko euroalue on ollut valtavassa pyörityksessä jo muutaman vuoden, eivätkä kriisimaille sorvatut pelastuspaketit ole rauhoittaneet euromarkkinoita, vaan päinvastoin, kriisi on laajentunut ja laajentuu koko ajan, kun apupaketit ja tukijaiset ovat häipyneet autettujen rupusakkimaiden rötösherrojen ja heidän kättyreittensä ulkomaisille pankkitileille kuin pieru Saharaan.

Suomen on nyt vain hypättävä kuin rotat hukkuvasta EU-laivasta, ja irtauduttava EU:sta mahdollisimman nopeasti –  mieluummin jo huomenna.  Näin on marjat!

Vieläkään en käsitä kuka sai Suomen EU:n muitten valtioitten mukana  rikkomaan kaikkia EU-sopimuksia. Kun Euroa rakennettiin, oli juuri nuo tärkeät periaatteet, joita Suomikin tuki: no bailout-ehto sekä vakaus- ja kasvusopimus. Niistä poikkeaminen ovat selviä talousrikoksia, joista tavallinen ihminen joutuisi ilman muuta vankilaan. Kun sopimukset unohdetaan tieten tahtoen ja tahallaan, niin eikö se ole rikos, vaikka se tehtiin valtiomies- ja EU:n johtoportaan  taholla? Miksi tähän petossarjaan ensinnäkin lähdettiin? Kuka ottaa siitä vastuun?

Tästä EU:n tuomiopäivän ennustuksesta löytyy minun enneuneni vuodelta 1997 (kokonaisuudessaan Jouko Piho, profetioita sivulla 2), josta olen aiemmin tällä blogillani siteerannut pienen katkelman  (laitan se nyt toistamiseen tähän): ...” aivan 2000-luvun alussa  tulee olemaan samaan aikaan yhtäällä ääretöntä rikkautta ja hyvinvointia ja toisaalla nälänhätää ja pahoinvointia. Eritoten vuodet 2008 ja 2009 tulevat olemaan rikkaalle Yhdysvalloille ja joillekin Euroopan välimeren maille todella vaikeata laman aikaa. Kreikassa paljastuu pahoja väärinkäytöksiä, jotka johtavat Kreikan valtion ja kansan suuriin kärsimyksiin, ja perässä tulevat seuraavassa järjestyksessä vuoden 2011 kesästä lähtien Portugali, Espanja ja Italia. Häikäilemättömät väärinkäytökset  tulevat julki ja näissä maissa kaikki tulevat kärsimään eräitten harvojen valtaapitävien henkilöitten petoksista. Näissä maissa ihmiset saavat kokea uudestaan ja jopa pahempana sen mitä oli Euroopassa 1990 luvun allussa, koska näihin maihin alkaa virrata satojatuhansia pakolaisia, jotka järkyttävät muutenkin heidän heikkoa talouspohjaansa. Lohdutukseksi meille suomalaisille, että sillä hetkellä niin Suomessa kuin muualla Skandinaviassakin ovat asiat muuta maailmaa paremmin. Norjaa aletaan kadehtia, ja yht´äkkiä kaikki muut Euroopan valtiot haluaisivat olla yhtä kauaskatseisia ja  riippumattomia kuin Norjalaiset ” ...

Anne, selkokielinen yhteenveto:  Pitääkö teille jästipäille kaikki rautalangasta vääntää? Ilmeisesti pitää. No, kyse on joidenkin EURO-alueen luuserimaitten älyttömän tuhlauksen aiheuttamasta velkakriisistä, jota toiset EU-maat ovat sitten ryhtyneet älyttömyyksiin menevästi hoitelemaan. Suurinpien EU.maitten suunnitelma on nerokas: maksetaan kimpassa joidenkin EU:n rupusakkivaltioitten luotot pois, ettei etenkään saksalaiset ja ranskalaiset pankit ja ennen kaikkea niiden takana olevat valtavat sijoitusmassat (lue: ökyrikkaat yksityiset sijoittajat, sijoitusfirmat, sijoitussäätiöt ja esim vakuutusyhtiöt) olisi vaarassa luhistua ja mennä konkurssiin.

EU:n suurimpien jäsenvaltioitten ”hyväveli”-järjestelmän tiedetään olevan nyt kaikkien tiedossa ja kiistaton factum (tosiasia), ja nyt on selkeästi tullut ilmi, mistä tämä eurooppalainen pyramidihuijaus sai oikein alkunsa: Saksa kieltäytyi ensin Kreikan rahapyynnöistä kunnes Saksan liittokanslerille Angela Merkel´ille tehtiin selväksi, että Saksan pankeilla on kreikkalaisia roskalainoja hallussaan melkoinen kasa, samoin evästettiin Ranskan presidenttiä Nicholas Sarkozy´ta Ranskan pankkien taholta. Silloin tapahtui  täyskäännös Saksan ja Ranskan EU-politiikassa. Oli jälleen kahdenvälisen neuvottelun aika, jossa nämä kaksi päättelivät, että tässä onkin hyvä rako iskeä kaksi kärpästä yhdellä iskulla, eli saadaan veronmaksajat muista euromaista maksamaan Saksan ja Ranskan pankeille niiden saatavat korkoineen, kun kutsutaan tätä ”euronkriisiksi”, ja  saataisiin sen avulla vielä vedettyä kaikki euromaat yhteistakaukseen pelottelutaktiikalla, ja lisäksi 7 vuoden heinäsirkka ja nälähätä uhkailuilla liittymään sen jälkeen EU-Liittovaltioon, jossa valta olisi näillä kahdella sairaan vallanhaluisella maalla. Ei liiemmin Saksa tai Ranska halunnut rahoittaa omia pankkejaan eikä nostaa omien kansalaistensa veroa, joten mikä onni, että mailla oli kummallakin 29 ääntä eurooppaneuvostossa ja esim. Suomella vain 7 ääntä.

Esimerkiksi nuo 7  Suomen ääntä ei olekaan enää tärkeätä, vaan se että, mitkä EU-maat olivat luottokelvollisuusluokituksessa AAA luokituksessa ... ahaa Suomi ...muutaman muun EU-maan kera. Siis, Saksan ja Ranskan hyvävelipolitiikka on saada muut AAA-luokituksessa olevat EU-maat rupusakkimaiden ja etenkin Kreikan hävyttömyydessään törkeän tuhlauksen maksumieheksi, jotta etenkin Saksan ja Ranskan pankit kerkiävät hoitamaan roskalainat pois alta ennen Kreikan konkurssia. Suomella ei ole nimeksikään luototuksia esim. Kreikalle, Portugalille tai Espanjalle. Sitä vastoin Saksalla ja Ranskalla on. Kreikan lisäluotottamisneuvotteluilla voitetaan ainoastaan aikaa, ja tätä aikaa tarvitsevat juuri nuo isot ja rikkaat rahoittajat etenkin Saksassa ja Ranskassa. ... Joko alkaa teillekin selkiintyä tämä asetelma? On samantekevää Saksalle ja Ranskalle kaatuuko Kreikka, sillä se kaatuu ihan varmasti, vaan nyt on tärkeintä etenkin Saksalle ja Ranskalle, että neuvotellaan tukipaketista ja tarpeeksi kauan, jotta suursijoittajat kerkiävät sillä aikaa viedä sijoituksensa turvaan.

Edelleen asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä, kyse tässä ”mukamas eurokriisissä” on suurten eu-maiden pankkien tukemisesta, eikä mistään muusta. Kreikan annetaan mennä konkurssiin kunhan vain sitä ennen suurten EU-maiden pankkien saatavat on ensin maksatettu muilla EU:n mailla korkoineen päivineen. Suunnitelmaan ei sovi, että jokin AAA-luokituksen maa alkaisikin nyt yht´äkkiä panna hanttiin, ei Hitlerkään hyväksynyt vallanhalussaan minkäänlaista niskurointia.

Pahinta mihin Suomi voisi EU-myötämielisyydessään ajautua, on tosiaankin tuo ”Liittovaltio”, missä suomalaisilla ei olisi enää mitään sanomista omista asioistaan, sillä Suomi EU:n liittovaltion yhtenä osavaltiona tekisi suomalaisista ikuisia EU-maiden renkejä ja etenkin maksumiehiä. Näin toteutuu Hitlerin utopia ”Kolmannesta Valtakunnasta ”... eli Euroopan Liittovaltiosta, jossa säännöt sanelevat tällä hetkellä korkeintaan kaksi EU:n suurinta valtiota; eli Saksa ja Ranska.

EU:n tukipakettien pystykorvauskovaiset eivät näytä nyt keksivän mitään muuta tähän asiaan kuin kitistä Suomen päättäväisyyttä vastaan. Johan nuo EU:n neuvoston puheenjohtajan  tämänpäiväiset uhkaukset ovat kertoneet tosiasian: ”Jos ette maksa, niin sitten tulee 7 vuotta heinäsirkkoja ja 7 vuoden kuivuus, nälänhätä ja kaikkea”. No niin tulisi, nimittäin saksalaisille ja ranskalaisille ainakin, joiden rahalaitokset ovat tyhmyydessään luotottaneet eniten näitä rupusakkimaita. ... Hah hahah haaa!
  

Valitettavasti tämä EU-show kertoo selkeällä tavalla kuinka yksinkertaisia ihmisiä meillä on pyrkinyt politiikkaan mukaan; eväät eivät riitä kovaan peliin, jossa tarvitaan älyä, ennakointia, nokkeluutta ja terävää päättelykykyä. Pääministeriksi ja etenkin valtionvarainministeriksi ei tulisi koskaan valita henkilöä, jolla ei ole minkäänlaista liiketaloudellista taustaa tai edes sen kaltaisia opintoja takanaan. Urpilainen on katasrooffi valtionvarainministerinä (kansakoulunopettaja ... ei muuta). Sekin seikka, että nämä korskeat ja itseään täynnä olevat poliitikot ovat saaneet tavata muutamia Euroopan johtavia valtiomiehiä ja nimipoliitikkoja, saa heidän rintansa rottingille, ja yksinkertaisuudessa juuri tällä seikalla vain näyttää olevan heille merkitystä, vaikka maan itsenäisyys menisi alta, he voivat kuitenkin lapsenlapsille kertoa keitä he ovat elämänsä aikana tavanneet.

Me tavalliset Suomen kansalaiset olemme näiden naiivien ja narsistisen ja itserakkaitten poliitikkojemme kanssa ihmeessä, ... ja kalliiksi on tullut ja kalliiksi tulee edelleen.

4.9.11

Toivottavasti seuraava Suomen presidentti on arvojohtaja.

Olen sitä mieltä, että nykyinen presidenttimme Tarja Halonen on arkipäiväistänyt koko  presidentti-instituution, mutta ehkä se on ollut hänen päämääränsäkin. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että  presidentin pitäisi olla kansan yläpuolella. Liiallinen arkipäiväistäminen ei ole hyväksi. Ehkä olen niin vanhanaikainen, että pidän perinteisistä arvoista kiinni. Presidentti on presidentti, ja tavallinen flikka on tavallinen flikka.
Suomessa presidentin valtaoikeuksia on jatkuvasti kavennettu, joten poliittisista valtaoikeuksista vapaalle presidentille on tarjolla kuitenkin arvokas sivistys- ja arvojohtajan rooli, mikä ei suinkaan ole mikään vähäpätöinen rooli, jos sen vain oikein oivaltaa. Halonen ei ole tätä oikeutta oikein oivaltanut, ja siksi seuraavan Suomen Tasavallan presidentin tulisi näkyä ja kuulua julkisuudessa lausuntoja antaen säännöllisesti tai ainakin silloin,  kun jotain merkittävää tapahtuu kotimaassa tai maailmalla

Presidentin arvovalta, ääni, näkyvyys ja tehtävät:

Miksi Suomen Tasavallan presidentti ei anna säännöllisesti virallisia lausuntoja residenssistään? Miksi ei? Ja miksi tätä ei kukaan muu ihmettele kuin minä? Mitä Suomen presidentti oikein tekee palkkansa ja asemansa eteen? Vaikka Suomessa on presidentiltä viety miltei kaikki valtaoikeudet, niin silti hän on Suomen arvojohtaja. Miksi arvot ovat sitten kadonneet Halosen aikana? Oletteko tätä miettineet?

Yleiset arvot ovat Suomessa Halosen vuosina romahtaneet.

Vastuussa ovat kasvattajat ja arvojohtajat, ja etenkin viime kädessä Tasavallan Presidentti. Halonen antaa yleensäkin (jos antaa) asiasta kuin asiasta liian löysän ja mitään sanomattoman tai ympäripyöreän ja kaikkia tyydyttävän lausunnon. Linjoja mihinkään arvokeskusteluun ei hän ole muutenkaan vetänyt. Paitsi yhdessä asiassa. Ja tämä nopeudessaan ja jyrkkyydessään harvinainen ja siksi perin outo lausunto oli todellakin hänen asemassaan jopa pahennusta herättävä ja kummastutti siksi monia kansalaisia; eli  Suomen Tasavallan presidentti Tarja Halonen antoi haastattelun Kultarannasta 6.7.-10 homojen Pride-kulkuetta vastaan edellisenä lauantaina Helsingissä tehdyn niin sanotun kaasuiskun johdosta. Halonen osoitti tapauksen johdosta poikkeuksellista aktiivisuutta Suomen Tasavallan presidenttinä, mikä johtunee ilmeisestikin siitä, että Halonen on Setan entinen puheenjohtaja.

Tasavallan presidentti Tarja Halosen kannanotto Norjan joukkomurhan tragedian johdosta tuli vasta viisi päivää joukkomurhaajan rikosten jälkeen. Tuntuu oudolta. Presidentti kertoi viivyttäneensä Norjan joukkosurmien kommentointia, koska halusi kunnioittaa norjalaisia ja välttää "hötkyiltyjä lausuntoja". Hieman myöhemmin hän selitti viivästymisensä johtuneen "hienotunteisuussyistä." Jokainen taplaa tietenkin tyylillään, mutta onkohan maailmassa ketään muuta valtionpäämiestä - Pohjois-Korean ja Kiinan päämiesten lisäksi - joka olisi pantannut surunvalitteluaan yhtä kauan kuin presidentti Halonen? 
Natokeskustelusta jos mistään tulisi presidentin antaa lausuntoja silloin tällöin, mutta tämä on ainoa Nato-lausunto pitkään aikaan Haloselta, ja täysin ”spooki”. Halosen tulkinnan mukaan EU:n jäsenmaista vain Suomi, Ruotsi, Itävalta, ja Irlanti ovat jotenkin erityisesti turvaa "tuottavia" maita (ainoita EU-maita, jotka eivät kuulu Natoon). Halosen lausunto on täysin tuulesta temmattu väite, ja täysin hänen omaa mielikuvitustaan. Nato-kysymyksestä onkin tullut presidentille sokea kohta, josta keskusteleminen faktojen pohjalta tuntuu hänelle olevan täysin mahdotonta.

Suomen presidentti edustaa koko Suomea ja siksi etiketeistä tulee pitää kiinni.

Presidentti Halonen ei juuri pidä hattua edes virallisissa tilaisuuksissa, joissa hattu kuuluu etiketin mukaan ehdottomasti naisten asuun. Esimerkiksi kuninkaallisissa häissä tai kirkossa tai yms. juhlallisissa tapahtumissa. Mielestäni sellainen seikka kuin, että hattu ei pue käyttäjäänsä, on kyllä käyttäjästä itsestään kiinni eikä hatusta. Ja Halosen hattutyylin tuntien, olen jopa helpottunut, että hän on luopunut hatun käytöstä edustaessaan Suomea virallisissa tilaisuuksissa. 

Presindentti Tarja Halonen. Presidentin hattumuotia.

Muistattehan viimetalvisen jääkiekkokultajoukkueen saapumisen Helsingin torille?  Finlandia soi, ja presidentinlinnan katolta kustiin kadulla seisovien niskaan Suomen voittoisan kiekkojoukkueen saapuessaan viinahöyryissä ja kaljapullot kourissa ei heidän maailmankuvaansa sillä hetkellä mahtunut mitään paheksuttavaa. Koneesta kierimällä punaiselle matolle sammunut heppu vain oli pitänyt liian hauskaa. Pojat vain pitivät hauska ja juhlivat tavallaan. O.k. ... hyvä näin, mutta sitten tuleekin iso MUTTA. Mutta mitä tekee Suomen arvojohtaja, Tasavallan presidentti? Itsensä mä-sanalla ilmaiseva Tarja Halonen kiskaistiin ”Tarjaa” huudellen kännisen porukan ylipitkään halaukseen. Kekkonen sentään kutsui urheilusankarit linnaan. Sankareilla oli parhaat päällä: naisilla nailonsukkien saumat ja miehillä rusetit suorassa. Siellä osattiin käyttäytyä. Ei Suomen arvovaltaisin instituutio juoksentele toreilla viinahöyryisen porukan halattavana. Ei todellakaan.


Sodan jälkeen hotelli Tornissa asui NL:n valvontakomissio johtajanaan Stalinin uskottu, pelätty kenraali Andrei Zhdanov. Hän katsoi hallitsevansa Suomea ja juoksutti luokseen öitä myöten pääministeri Paasikiven ja ministereitä esittäen vaatimuksia. Presidentti Mannerheim vastasi kutsuun: ”Minä olen Suomen Tasavallan Presidentti. Minua ei komenneta tapaamisiin. Minua tullaan tapaamaan audienssia pyytämällä. Sen otan vastaan, jos otan”. 

Toivon, että seuraava Suomen presidentti on edustava, joustavakäytöksinen, kielitaitoinen, pukeutuu aina tilanteen vaatimalla tavalla, ja että hän tuntee etiketit ja suuren maailman tavat, jotta meidän ei tarvitse hävetä enää niskat punaisina oman presidenttimme käytöstä tiedotusvälineissä ja julkisuudessa. Presidenttimme on meidän käyntikorttimme ulkomailla, sillä presidenttimme toimenkuvaan ei kuulu sisäpolitiikka, vaan ulkopolitiikka, ja sen edustaminen yhdessä hallituksen kanssa.